Lentoyhtiöille Eilatin-lennoista 45 euroa/matkustaja

Report this content

Israelin matkailuministeriön uusi aloite kannustaa lentoyhtiöitä ja charter-matkanjärjestäjiä lentämään Punaisenmeren rannalle Eilatiin.

6. lokakuuta 2015 ja 22. huhtikuuta 2016 välisenä aikana ministeriö hyvittää lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille 45 euroa jokaisesta Eilatin Ovdan lentokentälle lennätetystä matkustajasta. Vuodessa yksi lentoyhtiö voi ansaita tällä tavoin korkeintaan miljoona euroa. Hyvitykset ovat tarjolla kaikille niille lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille, jotka tekevät Eilatiin talvikaudella vähintään 16 edestakaista matkaa.

Israelin valtion matkailutoimiston Pohjoismaiden konttori on käynnistänyt uutta hanketta koskevat keskustelut useiden pohjoismaisten ja eurooppalaisten lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien kanssa.

Pohjoismaiden konttorin johtajan Uri Taubin mukaan Eilat on täydellinen talvilomakohde aurinkoa kaipaaville pohjoismaalaisille. ”Olen varma, että suorat lennot kannustavat pohjoismaisia turisteja lähtemään Punaisenmeren rannalle ja hyödyntämään Eilatin monipuolista harrastetarjontaa. Keskustelemme uudesta hankkeesta parhaillaan useiden lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien kanssa ja toivomme, että Etelä-Israeliin on myöhemmin tänä vuonna tarjolla useita uusia lentoja.”

Israelin eteläkärjessä sijaitseva Eilat on houkutteleva matkakohde ja muihin Punaisenmeren rantakaupunkeihin verrattuna sikäli ainutlaatuinen, että siellä voi kauniiden rantojen lisäksi ihastella myös henkeäsalpaavia autiomaamaisemia ja nauttia kaupungin vilskeestä. Majoituspaikkansa pohjoismaalaiset turistit voivat valita runsaasta kirjosta. Tarjolla on kaikkea pienistä bed and breakfast -paikoista all-inclusive-hotelleihin.

Lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien on toimitettava hakemuksensa matkailuministeriöön viimeistään 15. kesäkuuta 2015. Pohjoismaisten lentoyhtiöiden kannattaa olla yhteydessä Uri Taubiin (urit@goisrael.org.il).

Parhain terveisin

Elena Negut
PR-johtaja
Israelin valtion matkailutoimisto
Puh. 46 (0)8 213 386
Matkapuh. 46 (0)72 311 3386
pr@igto.se
www.goisrael.se


Israelin Valtion Matkailutoimiston
tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa Kellu terveellisessä Kuolleessameressä Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

Lisätietoja: www.goisrael.fi 


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Israelin matkailuministeriön uusi aloite kannustaa lentoyhtiöitä ja charter-matkanjärjestäjiä lentämään Punaisenmeren rannalle Eilatiin. 6. lokakuuta 2015 ja 22. huhtikuuta 2016 välisenä aikana ministeriö hyvittää lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille 45 euroa jokaisesta Eilatin Ovdan lentokentälle lennätetystä matkustajasta. Vuodessa yksi lentoyhtiö voi ansaita tällä tavoin korkeintaan miljoona euroa. Hyvitykset ovat tarjolla kaikille niille lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille, jotka tekevät Eilatiin talvikaudella vähintään 16 edestakaista matkaa.
Tweettaa

Lainaukset

Olen varma, että suorat lennot kannustavat pohjoismaisia turisteja lähtemään Punaisenmeren rannalle ja hyödyntämään Eilatin monipuolista harrastetarjontaa. Keskustelemme uudesta hankkeesta parhaillaan useiden lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien kanssa ja toivomme, että Etelä-Israeliin on myöhemmin tänä vuonna tarjolla useita uusia lentoja.
Pohjoismaiden konttorin johtajan Uri Taubin