Setai Tel Aviv avaa ovensa

Report this content

 

Setai-hotellibrändi on avannut viimeisimmän kiinteistönsä, Setai Tel Avivin, joka sijaitsee Välimerellä Jaffan muinaisen kaupungin sisäänkäynnillä. Virallinen avajaispäivä on 20. huhtikuuta. 120 huoneen ja sviitin urbaani resortti on toinen Setain kiinteistö Israelissa. Sitä ennen avattiin vuonna 2017 Setain Sea of Galilee, ja se on neljäs kiinteistö Israelissa, joka on nimetty Maailman johtavien hotellien organisaation jäseneksi (Mamillan, American Colonyn ja King Davidin hotellien kanssa). 

 

 

 

 

 

Kiinteistö rakennettiin alun perin linnoitukseksi ristiretkikuningaskunnan hallitessa Jaffaa 1100-luvulla. Setai Tel Avivin viiden rakennuksen kompleksi, johon viitataan paikallisesti nimellä ”Kishle” (turkiksi vankila), on yksi Israelin tärkeimmistä kiinteistöistä historialliselta, kulttuuriselta ja arkkitehtuuriselta näkökannalta. Rakennus oli osa kompleksia, joka valloitettiin ja sitten asutettiin valtaa pitävien imperiumien toimesta historiassa, alkaen ristiretkiajasta aina roomalaisten, bysanttilaisten, napolilaisten, turkkilaisten ottomaanien ja brittiläisten hallintaan. Ottomaanien impreiumin kaatumisen ja Israelin vuoden 1947 itsenäisyyssodan jälkeen kompleksia käytettiin poliisiasemana vuoteen 2005, jolloin siihen tehtiin monoliittinen kunnostus, joka muunsi rakennuksen Setai Tel Aviviksi. 

 

Alkuperäisiä rakennuksia ja sisäpihaa ympäröiviä kivikäytäviä on kunnostettu 25 vuoden aikana. Tätä työtä johti Israelin antiikkihallitus, Israelin säilytysseura, Feiginin arkkitehdit ja säilytysarkkitehti Eyal Ziv.  Kunnostustyön osana arkkitehdit purkivat useita rakennuksia, kunnostivat alkuperäisen rakennuksen, lisäsivät kolme kerrosta ja kaivoivat pohjakerroksen.  Pohjakerroksen tekemisen myötä suoritettiin useita kattavia arkeologisia kaivauksia koko kiinteistössä, joista löydettiin 1100-luvulta peräisin olevia artefakteja. Kaikki niistä on näytillä Setai Tel Avivissa vieraiden iloksi. 

 

Setai Tel Avivin tilat – hotellin vieraiden huoneista ja sviiteistä julkisiin tiloihin ja ulkopihoihin – on koristeltu upeilla pähkinähuonekaluilla, valkoisella, alkuperäisestä rakennuksesta peräisin olevalla mosaiikkilaatalla, räätälöidyillä messinkikalusteilla ja Keski-Idän kankailla. Setai Tel Avivin sisustus on saumaton yhdistelmä klassista ja nykyaikaista designia, joka kuvastaa sen sijaintia Jaffassa.

 

Setai Tel Avivissa on JAYA, uusi ravintolakonsepti, joka juhlistaa parasta israelilaista ruokakulttuuria kunnioittaen samalla Jaffan ruokaperinteitä ja kiinteistön turkkilaisia juuria.  Täällä vieraita hemmotellaan parhailla sesonkikohtaisilla paikallisilla ruoilla, ja pihan toisella puolen Setai Tel Aviv Bar tarjoilee käsintehtyjä cocktaileja, ylellisiä viinejä ja perinteistä brittiläistä teetarjoilua. JAYA-ravintola levittäytyy häikäisevän brasilialaisen sinisestä marmorista tehdyn baarin ympärille.

 

Setai Tel Aviv tarjoaa myös täyden palvelun kylpylän seitsemällä hoitohuoneella, perinteisen turkkilaisen hammamin ja täysin varustellun kuntosalin sekä neljä kokous- ja bankettitilaa.

 

Ilmaiseksi ladattavia kuvia, Kuvan tekijänoikeus: Assaf Pinchuk

 

https://www.dropbox.com/sh/1sxcrdyorw2k82n/AAAv0T579kSwzhwht4wltEfMa?dl=0

 

Saat lisätietoja osoitteesta www.thesetaihotel.co.il

 

 

 

Best Regards, 

 

Erika Samuelsson

PR manager

Israel Government Tourist Office (I.G.T.O)

The Nordic countries

T+46 8 213386, M+46 72 3113386

Box 5367, 102 49 Stockholm, Sweden

pr-se@goisrael.gov.il

www.goisrael.com

 


Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

 

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa Kellu terveellisessä Kuolleessameressä Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

 

Lisätietoja: www.goisrael.com 

 

 

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Setai-hotellibrändi on avannut viimeisimmän kiinteistönsä, Setai Tel Avivin, joka sijaitsee Välimerellä Jaffan muinaisen kaupungin sisäänkäynnillä. Virallinen avajaispäivä on 20. huhtikuuta. 120 huoneen ja sviitin urbaani resortti on toinen Setain kiinteistö Israelissa. Sitä ennen avattiin vuonna 2017 Setain Sea of Galilee, ja se on neljäs kiinteistö Israelissa, joka on nimetty Maailman johtavien hotellien organisaation jäseneksi (Mamillan, American Colonyn ja King Davidin hotellien kanssa).
Tweettaa