Tuhansia kansallisaarteita nyt nähtävissä verkossa
Israelin museovirasto pyrkii tuomaan Israelin arkeologisia löytöjä koko maailman nähtäville. Osana tätä pyrkimystä se on luonut National Treasures -verkkosivuston, jossa on esillä tuhansia Israelin kansallisaarteita – vanhimmat jopa miljoonan vuoden takaa ja tuoreimmat ottomaanien valtakunnan ajalta.
Sivustolla on tällä hetkellä noin 5 700 esinettä, ja sitä päivitetään jatkuvasti uusilla korkearesoluutioisilla kuvilla ja esineitä koskevilla tiedoilla. Esineet on järjestetty sekä kronologisesti (arkeologisten kausien mukaan) että typologisesti (esineen tyypin mukaan). Esineiden tietokortteihin on kirjattu yksityiskohtaiset arkeologiset tiedot: alkuperä, tyyppi, mitat, materiaali, löytöpaikka, iänmääritys ja lähdeviitteet.
Lisäksi Israelin museovirasto on ryhtynyt mittavaan hankkeeseen, jonka puitteissa Jerusalemin Rockefeller-museon kokoelmiin kuuluvien harvinaisten esineiden korkearesoluutioiset digikuvat ja tiedot tuodaan näytille Internetiin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jonkin israelilaismuseon koko kokoelma kuvataan ja ladataan verkkoon kaikkien katsottavaksi.
National Treasures -sivusto ja Rockefeller-museon verkkoprojekti ovat osa Israelin museoviraston kunnianhimoista digitointihanketta, johon kuuluvat myös Leon Levy -digikirjaston sivustolla selattavat Kuolleenmeren kääröt, kansallisarkistot vuodesta 1919 vuoteen 1948 ja digitaaliset maanmittauskartat. Digitoinnin ansiosta nämä mittaamattoman arvokkaat tiedot ovat kenen tahansa ulottuvilla.
Elena Negut
PR Manager
Tel 46 8 21 33 86
Mobile 46 72 311 3386
E-mail pr@igto.se
Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.
Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan – Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa – Kellu terveellisessä Kuolleessameressä – Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla – Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa – Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.
Lisätietoja: www.goisrael.fi
Avainsanat: