VANHAN JERUSALEMIN JUNA-ASEMA AVATAAN HUHTIKUUSSA SUURENA VIIHDEKESKUKSENA

Report this content

Entinen osmanien ajalta peräisin oleva Jerusalemin juna-asema, joka sijaitsee pääkaupungin Saksan siirtomaa-alueen naapuristossa, on viimeistelyä vailla valmis avattavaksi suurena viihdekeskuksena huhtikuussa 2013. 0.7-hehtaaria (6880 m²) suuressa keskuksessa, jonka nimeksi tulee “First Stop”, on ravintoloita, baareja, maalaismarkkinat, gallerioita ja konserttihalli.

Alkuperäistä rakennusta on säilytetty niin paljon kuin mahdollista, jotta rakennuksessa olisi jäljellä junalla matkustamisen elegantti ilmapiiri. Puuovet, vanhat lasi-ikkunat ja veistetyt kivet ovat säilytetty ja entisöity. Sisäpihalla sijaitsee junavaunujen mallisiksi rakennettuja kojuja, joissa on pieniä pubeja ja kahviloita.

Viihdekeskuksen kulttuuri- ja viihdekohteita ovat yhteensä seitsemän ravintolaa ( sisältäen kaksi israelilaisen julkkiskokin Moshe Segevin ravintolaa), neljä jäätelö- tai kahvikojua, laaja taidegalleria, pieniä myymälöitä sisältävät maalaismarkkinat ja konserttihalli, jonka ravintoloihin ja kahviloihin mahtuu 2000 ihmistä. Pitkien kesäöiden viihdykkeeksi on suunniteltu myös ulkoilmaelokuvateatterinäytöksiä ja 30 liikuteltavaa vaunua, jotka myyvät eteläisen Israelin maatiloilta kotoisin olevia orgaanisia tuotteita, sekä muina päivinä taidetta ja käsitöitä.

Jerusalemin keskustan ja vanhan kaupungin puolivälissä sijaitseva juna-asema oli toiminnassa vuodesta 1892 vuoteen 1998. Myös Jaffan vanha asema entisöitiin hiljattain viihde- ja kulttuurikeskukseksi, joka tunnetaan nimellä Tachana (asema). Keskuksesta on tullut nopeasti yksi Tel Avivin vilkkaimmista ja suosituimmista viihdekeskuksista.

Nykyinen Jerusalemin juna-asema sijaitsee pääkaupungin eteläpuolella raamatullisen eläintarhan ja Malcha-ostoskeskuksen lähellä. Tel Avivista Jerusalemiin rakennetaan parhaillaan uutta nopeaa junayhteyttä ja sen odotetaan olevan valmis kolmessa vuodessa.

Göran Nilervall
Pr Manager

Israel Government Tourist office for the Nordic & Baltic countries
Box 7554
103 93 Stockholm, Sweden
tel 46-8-23 92 09
fax 46-8-21-78 14
pr@igto.se  


Israelin Valtion Matkailutoimiston
tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa Kellu terveellisessä Kuolleessameressä Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

Lisätietoja: www.goisrael.fi 


Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit