Abloy ja IST yhteistyössä Innovaatioita esteettömään liikkumiseen
Enää ei välttämättä tarvita käsivoimia ovien avaamiseen. Suomalaisen terveysteknologiayrityksen, IST International Security Technology Oy:n kehittämällä Vivago®-rannekkeella voi ohjata Abloyn sähköisellä lukitusteknologialla varustettuja ovia hoitolaitoksissa ja kodeissa. Järjestelmä on esillä Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutus- ja messutapahtumassa TERVE-SOS Oulussa 23.-24.5.2007.
Automaattinen kulkuovienohjaus helpottaa ja tasa-arvoistaa niin liikuntarajoitteisen henkilön liikkumista kuin hoitohenkilökunnankin työtä. Rannekkeessa olevaan ”avaimeen” voi ohjelmoida avausoikeuksia valittuihin oviin.
Oviautomatiikka on jopa välttämättömyys kohteissa, jossa oviin koskemista pitää välttää hygieniasyistä, IST:stä kerrotaan.
Turvaa ja tasa-arvoa
hoitotyöhön ja koteihin
Rannekkeessa olevaan ’avaimeen’ voi ohjelmoida avausoikeuksia valittuihin oviin. Esimerkiksi hoitoyksiköissä, jossa asiakkaat voivat liikkua vapaasti, ranneke avaa kaikki sisäovet automaattisesti niitä lähestyttäessä, mutta ei ulko-ovea. Sähköisellä lukitusjärjestelmällä lisätään henkilöturvallisuutta, henkilökunnan työhyvinvointia ja asiakkaiden viihtyvyyttä.
Kotisairaanhoidon ratkaisuja
Kotisairaanhoidossa sähkömekaaninen lukko on oivallinen. IST on yhteistyökumppaneittensa kanssa kehittänyt ratkaisun, jolla palveluntarjoajalla on aina kaikki ’avaimet’ mukanaan. Saadessaan hälytyksen palvelun tuottajan ei tarvitsekaan palata toimistoon hakemaan toisen apua tarvitsevan asiakkaan avaimia esim. kesken kierron. Palveluntuottaja voi ohjata ja avata sähköisen lukon etäältä, esim. kännykällä tietyllä koodilla saapuessaan paikalle. Asiakkaan turvallisuus lisääntyy. Apu saadaan nopeammin perille. ”Kustannustehokkuus paranee ja samalla hoivatyön asiakaspalveluun ja ihmisen kohtaamiseen jää enemmän aikaa”, IST:n toimitusjohtaja Aage Moustgaard kertoo.
Julkisiin tiloihin, toimistoihin ja koteihin
Abloyn valmistamat sähkömekaaniset lukkorungot toimivat yhtenä komponenttina kuluvalvontajärjestelmissä. Nämä lukot yleistyvät liikehuoneistoissa ja uudisrakentamisessa ne ovatkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Lukko on tarpeellinen julkisten tilojen poistumistieratkaisuissa ja palo-ovissa.
Vivago-hvyivntointiranneke lyhyesti
Vivago-hyvinvointiranneke on maailman ensimmäinen turvalaite, joka seuraa automaattisesti ihmisen hyvinvointia ympäri vuorokauden. Se omaksuu käyttäjänsä normaalin aktiivisuustason mittaamalla mikro- ja makrotason liikettä sekä ihon lämpötilaa. Ranneke mittaa myös ihon sähkönjohtavuutta. Jos hyvinvointiranneke havaitsee aktiivisuustasossa viitteitä merkittävistä poikkeamista, ilmoittaa se niistä automaattisesti hälytysten vastaanottajalle.
Vivago-hyvinvointiranneke auttaa esimerkiksi vanhuksia ja pitkäaikaissairaita asumaan turvallisesti kotonaan pidempään.
Vivago-hyvinvointirannekkeen toiminta perustuu patentoituun IST BODYCODE-teknologiaan. IST BODYCODE-teknologia koostuu antureista ja algoritmeista, joiden avulla on mahdollista automaattisesti ja jatkuvasti mitata ja analysoida kehon viestejä.
Hyvinvointiranneketta voidaan käyttää kotona, palvelutaloissa ja vuodeosastoilla. Vivago-konsepti on käytössä noin 300 palvelutalossa Euroopassa ja Japanissa. Kotilaitteita on asennettuna jo yli 10 000 taloudessa. Niistä 3 000 on käytössä Roomassa, Italiassa.
IST lyhyesti
IST International Security Technology Oy on suomalainen, vuonna 1993 perustettu terveysteknologiayritys, joka kehittää, myy ja markkinoi automaattisia, ihmisen fysiologista tilaa seuraavia ja analysoivia laitteita.
Lisätietoja antaa:
Aage Moustgaard
Toimitusjohtaja / IST Oy
050- 4441301
Katrine Grönholm
Myyntijohtaja / IST Oy
050-4441302
Kuva-aineisto on ladattavissa osoitteesta www.ist.fi/tervesoskuvat 20.6.2007 saakka.