Lea Ryynänen-Karjalainen Itä-Suomen yliopiston hallitukseen

Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio on valinnut hallituksen uudeksi jäseneksi musiikin tohtori Lea Ryynänen-Karjalaisen. Yliopiston hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisena jäsenenä toiminut filosofian tohtori Riitta Mustonen erosi hallituksesta siirtyessään Turun yliopiston kehitysjohtajaksi.

Ryynänen-Karjalainen toimii tällä hetkellä toiminnanjohtajana Tieteellisten seurain valtuuskunnassa. Hän on Tiedekeskus Heurekan säätiön hallituksen jäsen.  Ryynänen-Karjalainen on toiminut aikaisemmin muun muassa suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä Taideteollisessa korkeakoulussa 1991–1998, tiedesihteerinä ja tiedeasiainneuvoksena Suomen Akatemiassa 1998–2004, EVTEK-ammattikorkeakoulun kehittämisjohtajana 2004–2008, Metropolia Ammattikorkeakoulun vararehtorina 2008–2011 sekä HRD-johtajana konsulttiyritys Cerion Solutions Oy:ssa 2011–2013. Lisäksi hänellä on ollut asiantuntijatehtäviä Euroopan komissiossa. Hän on toiminut vuonna 2010 Itä-Suomen yliopiston laadunarvioinnin auditointiryhmän varapuheenjohtajana.

Hallitus päättää yliopiston toiminnan keskeisistä tavoitteista ja strategiasta. Itä-Suomen yliopiston hallituksessa on 10 jäsentä, joista neljä on yliopistoyhteisön ulkopuolelta.

Hallituksessa jatkavat Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas (puheenjohtaja), Linnunmaa Oy:n toimitusjohtaja Eeva Punta, Kuopion hiippakunnan emerituspiispa Wille Riekkinen, professorit Jussi Pihlajamäki ja Matti Tolvanen, hallintoamanuenssi Tero Karjalainen, tietoasiantuntija Tomi Rosti sekä opiskelijajäseninä Heikki Junkkari ja Marjo Turunen.

Lisätietoja:

Yliopistokollegion puheenjohtaja, professori Veli-Matti Kosma, p. 0500 675 780

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 500 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio

Tilaa