JM Suomi jatkaa Tapiolan kehittämistä 200 uudella asunnolla

Report this content

JM Suomi on hankkinut rakennusoikeuden noin 200 uudelle asunnolle Espoon Tapiolasta. Kauppa tehtiin yhdessä toisen ostajan kanssa ja JM:n osuus kauppahinnasta on noin 12 miljoonaa euroa.

Kehä I:n päädyssä sijaitsevalle Kalevalantie 5:n tontille on tarkoitus rakentaa yhteensä noin 200 asuntoa. Valtaosasta tulee omistusasuntoja yhteensä neljään rakennukseen. Omistusasunnot rakennetaan ympäristösertifikaatti Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti ja A-energialuokkaan, kuten kaikki JM-kodit.

– Tontilla on vahva kaava, joten rakentamisen odotetaan alkavan vuoden 2025 toisen kvartaalin aikana. On todella hienoa päästä jatkamaan Tapiolan kehittämistä uudella asuinkorttelilla, ja tuoda alueelle sen ensimmäiset Joutsenmerkki-kodit, sanoo JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino.

Kauppa raportoidaan vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä JM Finland -liiketoimintayksikössä. Kiinteistön hallinta luovutetaan ja kauppasumma maksetaan arviolta vuoden 2024 viimeisen kvartaalin aikana.  

Lisätietoja:

Markus Heino, toimitusjohtaja, JM Suomi Oy, puh. 040 500 1263, markus.heino@jmoy.fi
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäpäällikkö, JM Suomi Oy, puh. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@jmoy.fi

JM Suomi Oy on osa JM-konsernia, joka on Pohjoismaiden johtavia asuntojen rakentajia ja asuinalueiden kehittäjiä. Toiminnan pääpaino on asuntojen uudistuotannossa pääkaupunkiseuduilla ja isoissa kasvukeskuksissa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Konserni toteuttaa myös liikekiinteistöihin ja urakointiin kuuluvia projekteja lähinnä Tukholmassa ja sen lähialueilla. JM pyrkii toiminnassaan pitkäjänteisyyteen ja toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita. Konsernin liikevaihto on noin 1,6 miljardia euroa ja sillä on noin 2 200 työntekijää. Yhtiö on noteerattu NASDAQ Tukholman Large Cap -listalla.