KUKA LÄHTEE NÄYTTELIJÄKURSSILLE LONTOOSEEN?

Report this content

KUKA LÄHTEE NÄYTTELIJÄKURSSILLE LONTOOSEEN? ACUVUE® Stopping Power -kilpailun ansiosta yksi suomalainen nuori pääsee näyttelijäkurssille Lontooseen ja sen lisäksi kilpailemaan pääosasta kansainvälisessä lyhytfilmissä. ACUVUE® Stopping Power Competition on kolmen mantereen kansainvälinen kilpailu, jossa 23:lle nuorelle annetaan mahdollisuus toteuttaa unelmaansa filmitähden urasta. Kilpailuun voi osallistua kesäkuun loppuun asti. AINUTLAATUINEN KANSAINVäLINEN KILPAILU NUORILLE Johnson & Johnson tarjoaa yli 16-vuotiaille nuorille mahdollisuuden osallistua kansainvälisen kilpailuun, jonka pääpalkintona voittaja pääsee näyttelemään lyhytfilmiin tunnetun brittinäyttelijä Nick Moranin kanssa. ACUVUE® Stopping Power Competition on ensimmäinen laatuaan alallaan. Kilpailu keskittyy nuoriin ja heidän kiinnostuksenkohteisiinsa ja tarpeisiinsa. Kilpailun 23 finalistia saavat työskennellä filmialan ammattilaisten kanssa ja ehkä mahdollisuuden tulla filmitähdeksi. ONKO SILMISSäSI VOIMAA TEHDä SINUSTA FILMITäHTI? Silmät ovat tärkeä kehon osa. Tuoreen tutkimuksen 1) mukaan nuoret kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota silmiin, kun he tapaavat uuden ihmisen. Silmien väri vetää puoleensa eniten. Lähes 90 % tutkimukseen osallistuneista espanjalaisista nuorista ovat sitä mieltä, että silmät heijastavat ihmisen ilmeikkyyttä ja persoonaa. "Stopping Power" - silmillä saa huomiota ja herättää tunteita. Kilpailun nimessä avainsana "Stopping Power" viittaa positiiviseen voimaan, joka lisää kantajansa vetovoimaa ja vahvistaa persoonallisuutta. Värilliset ACUVUE®2 COLOURS(TM) -piilolinssit auttavat nuoria aikuisia ilmaisemaan viehätysvoimansa. 1) Edelman Research Department - syyskuu 2002, Espanjassa tehty tutkimus MITä LONTOOSSA ON TARJOLLA? Elokuvateollisuuden ammattilaisista koostuva puolueeton raati valitsee finalistit postitse lähetettävien hakemusten perusteella. Valintakriteereinä ovat hakijan aitous, taitavuus ja omaperäisyys. Kustakin seuraavista maista valitaan yksi edustaja: Belgia, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Israel, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki, Unkari ja Venäjä. Finalistit kokoontuvat 2. elokuuta 2003 Lontooseen, jossa pidetään loppukilpailu. Kaikki 23 finalistia saavat palkinnoksi viisipäiväisen näyttelijäkurssin, jonka vetää Bernard Hillar. Hän on kouluttanut mm. Cameron Diazin ja Michelle Pfeifferin. Loppukilpailun aikana finalisteista valitaan kuusi viehätysvoimaisinta. He saavat roolin "The Stopping Power" -lyhytelokuvassa. Se on romanttinen nuorisokomedia, jonka tapahtumapaikkana on Englanti. Pääosassa on kuusi ystävystä, jotka ovat tulleet Englantiin opiskelemaan. He joutuvat kokemaan joukon seikkailuja. Ajan myötä he huomaavat oman viehätysvoimansa, joka vaikuttaa koko heidän loppuelämänsä. Filmin tuottaa Blue Star Movies Ltd. ja sitä esitetään tämän vuoden lokakuusta alkaen elokuvafestivaaleilla, mm. Berliinissä ja Cannesissa. KILPAILUUN OSALLISTUMINEN Tarkempia yksityiskohtia ACUVUE® Stopping Power -kilpailusta ja kilpailukaavakkeita saa kilpailussa mukana olevilta optikoilta sekä ACUVUE®:n kotisivulta www.acuvue.tm.se/fi. Hakuaikaa on kesäkuun loppuun asti. Lähimmän kilpailussa mukana olevan optikkoliikkeen osoitteen saa lähettämällä tekstiviestinä sanan "ACUVUE" numeroon 173372. ACUVUE® -TUOTTEISTA Kilpailu nostaa esiin ACUVUE® -tuoteperheen uusimman tuotteen, tänä keväänä lanseeratut värilliset ACUVUE®2 COLOURS(TM) -piilolinssit. ACUVUE® 2 COLOURS -piilolinssit joko vahvistavat silmien omaa väriä tai vaihtavat sen toiseksi. Linssejä on seitsemää luonnollisen näköistä väriä. ACUVUE®2 COLOURS(TM) -piilolinsseissä yhdistyvät linssien muotoilu ja viimeisimmät tieteelliset uutuudet. Siksi ne ovat miellyttävät käyttää ja helpot käsitellä. ACUVUE®2 COLOURS(TM) -linssit eroavat muista markkinoilla olevista värillisistä piilolinsseistä. ACUVUE®2 COLOURS(TM) -linsseissä väri on kapseloitu linssin sisään. Siihen perustuu niiden aikaansaama lumovoima ja ainutlaatuinen käytön mukavuus. 1.DAY ACUVUE® -piilolinssit ovat aiemman polven piilolinsseihin verrattuna miellyttävämmät pitää ja helpommat käsitellä. Siksi käyttäjät ovat tyytyväisempiä. 1.DAY ACUVUE -piilolinssit ovat mukavat ja turvalliset. Niitä voi käyttää aamusta iltaan. 1.DAY ACUVUE® -piilolinssejä on miellyttävä pitää myös hankalissa olosuhteissa, kuten ilmastoidussa huoneessa, tupakansavuisissa baareissa, kuivassa ympäristössä jne. Kliinisten tutkimusten mukaan päivän jälkeen vaihdettavat kertakäyttölinssit, kuten 1.DAY ACUVUE® ovat silmien kannalta turvallisin tapa käyttää piilolinssejä. Koska kertakäyttöisiä piilolinssejä ei puhdisteta käytön jälkeen, linssinpuhdistusaineiden mahdollisesti aiheuttamat allergiset reaktiot vältetään. ACUVUE® -piilolinssit suojaavat silmiä haitalliselta UV-säteilyltä. Lisätietoja: Evia Helsinki Oy, viestintäkonsultti Taina Luova Puh. +358 9 1255 2206 tai +358 50 3641980 taina.luova@evia.fi JOHNSSON & JOHNSSON VISION CARE, Annika Taesler-Höijer, Marknadschef Skandinavien, Puh. +46 8 626 23 97 tai +46 70 650 76 08 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/11/20030411BIT00010/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/11/20030411BIT00010/wkr0002.pdf