Jula avaa lisää tavarataloja Suomessa

Report this content


Jula pitää vauhtia yllä Suomessa. Nyt on varmaa, että kodinfiksaajaketju avaa tavaratalon Lohjalla.

– Jula panostaa paljon Suomeen, ja meillä on ilo kertoa, että avaamme alkuvuodesta 2024 tavaratalon Lohjalle. Uskomme Julan laajentavan siellä myymälävalikoimaa entisestään, Jula Suomen maajohtaja Jaakko Soini sanoo.

 Julan nopea laajentuminen Suomessa jatkuu, ja suunnitelmana on tulla valtakunnalliseksi ja avata Suomeen paljon lisää tavarataloja tulevina vuosina. Lohjan tavaratalo on lisävahvistus pääkaupunkiseudulle ja tärkeä laajentuminen.

 

–Jula näkee suurta potentiaalia Suomen markkinoilla, ja nykyisestä taloustilanteesta huolimatta emme aio hidastaa vauhtia. Investoimme voimakkaasti ja suunnittelemme perustavamme lähivuosina noin viisi uutta tavarataloa vuodessa, Jula Suomen maajohtaja Jaakko Soini sanoo.

 

Laaja valikoima edullisesti

Jula on ruotsalainen kodinfiksaajaketju, joka tarjoaa ”tee-se-itse”-ihmisille laajan valikoiman tuotteita kotiin, puutarhaan ja vapaa-aikaan alhaiseen hintaan. Perheyrityksen liikevaihto on noin miljardi euroa, ja sillä on tällä hetkellä tavarataloja ja verkkokauppa Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Suomessa sekä verkkokauppa Itävallassa.

 

– Meillä on ollut loistava aloitus Suomessa. Monet suomalaiset fiksaavat mielellään asioita kotona, ja Julan edullinen konsepti sopii Suomen markkinoille. Harva muu tavaratalo Suomessa tarjoaa kodinfiksaajalle yhtä laajaa valikoimaa saman katon alla. Jula tarjoaa myös valtakunnallisen ja modernin verkkokaupan, jula.fi, Jaakko Soini jatkaa.

 

Avaamme monta tavarataloa

Julan Lohjan tavaratalon pinta-ala tulee olemaan 2700 neliömetriä ja sen valikoimassa on noin 15 000 tuotetta. Tavaratalo luo noin 20 työpaikkaa, ja uusien työntekijöiden rekrytointi alkaa keväällä.

 

– Uusi tavaratalo Lohjalla merkitsee parempaa saatavuutta pääkaupunkiseudun asiakkaillemme ja yhä useammalle mahdollisuutta tutustua laajaan tuotevalikoimaamme. Toivomme pääsevämme avaamaan tavaratalon vuoden 2024 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, Jaakko sanoo.

 

Tietoa Julasta

Jula Industri perustettiin vuonna 1979 perheyrityksenä Jultorpin maatilalla Skaran ulkopuolella. Karl-Johan Blank, Julan omistaja, on ollut mukana kehittämässä yritystä alusta alkaen. Viime vuosina yhtiö on kehittynyt yhdeksi Ruotsin suurimmista yksityisomistuksessa olevista konserneista, Jula Holding -konserniksi, joka toimii vähittäiskaupan, kiinteistö-, rahoitus-, logistiikka-, hotelli-, ympäristö- ja energia-aloilla. Jula Holding -konsernin pääkonttori sijaitsee Skarassa, Ruotsissa. Konsernissa on noin 4500 työntekijää. Lisätietoja saat osoitteessa www.julaholding.com.

 

Jula aloitti vähittäiskauppayrityksenä ja se tarjoaa ”tee-se-itse” ihmisille laajan ja huolellisesti valitun valikoiman tuotteita kotiin, puutarhaan ja vapaa-aikaan alhaiseen hintaan. Tätä tarjotaan vahvan verkkokaupan ja yhteensä 126 tavaratalon kautta, joista 65 on Ruotsissa, 40 Norjassa, 19 Puolassa ja 2 Suomessa.

Lisää Julan historiasta voit lukea täältä https://historia.jula.com/.

Lisätietoa antaa

Jaakko Soini, maajohtaja Jula Finland OY

sähköposti jaakko.soini@jula.com

Puhelin +358 40 835 2791

 

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia