350 yhteistyökumppania tekevät Taitaja2012-tapahtuman mahdolliseksi

Report this content

Jyväskylässä 24.-26.4. järjestettävä Taitaja2012-tapahtuma on Suomen laajin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jonne odotetaan 30 000 kävijää kolmen päivän aikana. Samalla se on vaikuttava koulumaailman ja elinkeinoelämän yhteinen ponnistus.

Tapahtumalla on yhteistyökumppanina noin 350 yritystä, oppilaitoskumppania ja yhdistystä. Yrityksiä mukana on noin 250.

"Yhteistyökumppanien rooli on aivan keskeinen Ammattitaidon SM-kilpailuissa ja koko Taitaja2012-tapahtumassa. Ne tekevät tapahtuman järjestämisen mahdolliseksi nykyisessä laajuudessaan", kilpailunjohtaja Esko Junttila sanoo.

Yhteistyökumppaneiden panostukset riippuvat yhteistyön laajuudesta. Pääyhteistyökumppanit ovat tapahtumassa mukana 30 000 euron panostuksella ja pienimmillään mukaan pääsee vähän yli tuhannella eurolla. Panostuksen arvo koostuu ennen kaikkea koneista, laitteista ja työpanoksesta, joita yritykset ja muut yhteistyökumppanit tarjoavat lajien järjestämistä varten.

"Kaikkein olennaisin asia on se, että elinkeinoelämä ja oppilaitokset ovat yhdessä tekemässä tätä tapahtumaa. Se lujittaa ja tarjoaa mahdollisuuksia rakentaa työelämäsuhteita. Samoin se lisää tapahtuman uskottavuutta ja vetovoimaa pääkohderyhmänä olevien nuorten parissa", Junttila toteaa.

Yrityksille yhteistyökumppanuus tarjoaa näkyvyyttä nuorten parissa. Samalla se tarjoaa niille luontevan tavan tutustua ammatilliseen koulutukseen ja opiskelijoihin.

Vuosien mittaan Taitaja-tapahtumasta ja kilpailulajeista on muodostunut vahva brändi, joka on yritysten näkökulmasta kiinnostava. Tästä osoitus on se, että monet valtakunnalliset yritykset ovat pysyneet yhteistyökumppaneina vuodesta toiseen. Samoin tapahtuma on houkutellut tänä vuonna mukaan suuren joukon isoja ja pieniä keskisuomalaisia yrityksiä.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Ejendals Suomi Oy, Electrolux Professional Oy, ISS Palvelut, Keskimaa Osk, Lemminkäinen Oyj, Machinery Oy, Radio NRJ,  Ponsse Oyj, Teknologiateollisuus ry, Würth Oy, Veljekset Laakkonen Oy ja Vähälä Logistics Oy. Myös Bovallius-ammattiopisto, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja Jyväskylän Paviljonki  ovat pääyhteistyökumppaneina mukana toteuttamassa hanketta.

Lisätietoja:

Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5603.

Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133

www.taitaja2012.fi

---------------------------------------------------

Taitaja2012 on yksi tämän vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.

Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24.-26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Avainsanat: