Koulutuskeskus Sedun Sanna Sepponen ja Ellinoora Peltola tähtäävät SM-voittoon
Ammattitaidon SM-kilpailut ovat täydessä vauhdissa Jyväskylässä. Kolme päivää kestävässä kilpailussa 400 kilpailijaa tavoittelee Suomen mestaruutta 42 lajissa.
Koulutuskeskus Sedussa opiskelevat Sanna Sepponen, 19, ja Ellinoora Peltola, 19, kilpailevat Taitaja 2012 -ammattitaidon SM-kilpailussa cateringkokkilajissa. Alavutelainen Sepponen ja alajärvinen Peltola ylsivät viime vuonna semifinaaleihin, mutta tänä vuonna he pääsivät finaaliin saakka.
Ensimmäinen kilpailupäivä käynnistyi lohileipien, kääretorttuleivosten ja erilaisten pullien valmistamisella. Osassa tehtävistä käytettiin puolivalmisteita. Vitriinituotteita tuli valmistaa 30 henkilölle.
”Kilpailu käynnistyi ihan hyvin. Meillä oli selvä työnjako ja tiesimme, mitä kumpikin tekee. Pullat onnistuivat kilpailutehtävistä parhaiten”, Sepponen kertoo.
Kilpailijapari sanoo keskittyneensä kilpailemiseen niin täysin, ettei kumpikaan huomannut yleisön läsnäoloa. Tuomarointi toi hiukan paineita kilpailusuorituksiin, mutta koko aamupäivä sujui silti hyvällä mielellä.
”Otamme kilpailun tosissamme, mutta ei vakavasti. Meillä on ollut hauskaa”, Peltola ja Sepponen toteavat.
Kilpailuun valmistautuminen on opettanut kilpailijaparille uusia asioita omasta opiskelualasta. Kilpailukokemus antaa myös työelämää varten hyödyllistä kokemusta työskentelemisestä kiireessä ja paineen alla.
”Kilpailukokemus tuo myös lisää itseluottamusta”, Sepponen toteaa.
Taitaja 2012 − ammattitaidon SM-kilpailu alkoi Jyväskylässä tiistaina. Tulokset ovat selvillä torstaina iltapäivällä. Taitaja on Suomen suurin koulutusalan vuosittain järjestettävä tapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään Jyväskylän Paviljongissa, jonne odotetaan kolmen päivän aikana noin 30 000 kävijää.
Tiedoksi toimituksille:
Kuva haastateltavasta löytyy osoitteesta http://media.taitaja2012.fi/kuvat/Lajit/Cateringkokki/. Keskiviikkoiltaan mennessä kuvapankista löytyvät kuvat kaikista kilpailijoista.
Lisätietoja:
Cateringkokkilajin lajivastaava, opettaja Sirpa Vihavainen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5978
Yhteys opiskelijaan: Opettaja Teija Pollari, Koulutuskeskus Sedu, puh. 040 868 0761
Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133
Nettisivut: www.taitaja2012.fi
Taustamateriaalia viestimille://www.taitaja2012.fi/fi/tiedotus/taustamateriaalia-viestimille
Kuvapankki: www.taitaja2012.fi/kuvat. Kuvapankkiin kuvataan kaikki SM-kilpailijat kilpailutilanteessa ja tapahtumakuvia (painokelpoisia).
Sosiaalinen media: facebook.com/taitaja2012 ja twitter.com/taitaja2012
Taitaja2012 on suurin koulutusalan vuosittainen tapahtuma Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.
Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24.-26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-14. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Avainsanat: