Taitaja2012-tapahtuman lajit esittäytyvät
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2012-finaali järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 24.-26.4. Kyseessä on Suomen suurin koulutusalan tapahtuma, jossa oman alansa mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Lisäksi kilpaillaan neljässä näytöslajissa ja kolmessa TaitajaPLUS-lajissa. Kilpailulajit on rakennettu oikeaa työympäristöä vastaaviksi siten, että yleisön on helppo seurata kilpailua.
Lisäksi Jyväskylän Paviljongissa järjestettävä tapahtuma tarjoaa kolmen päivän ajan maksutta paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Kato- ja kokeile -pisteissä voi testata omia kykyjään. Koulutus- ja uratorilla esiintyvät puolestaan yritykset ja oppilaitokset ja tapahtumaan kuuluu myös yrityselämän edustajille ja opetusalan ammattilaisille suunnattu laaja seminaariohjelma.
Tapahtuman teema on "tee elämäsi paras valinta". Tarkoituksena on kannustaa nuoria ja kaikkia uutta uraa etsiviä löytämään itselleen sopiva opiskelupaikka ja ammatti.
Kaikkien 50 lajin lyhyet esittelyt ja kiinnostavat uutuudet löytyvät liitetiedostosta, johon on linkki sivun alareunassa.
Taitaja2012, palveluja viestimille
Akkreditointi ennakkoon: 2.- 18. huhtikuuta osoitteessa www.taitaja2012.fi/tiedotus.
Akkreditoitumalla saat käyttöösi infopaketin ja mediakeskuksen palvelut (työskentelytilaa, verkkoyhteys saatavissa, muutamia valmiita työasemia, tulostin/kopiokone). Sisäänpääsy avajaisiin ja päättäjäisiin sekä VIP-tilan käyttö.
Viestintä, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä:
Niina Luttinen, tiedottaja, mediayhteydet, puh. 040 341 5133, niina.luttinen@taitaja2012.fi
Juha Luomala, tiedottaja, www-sivut, sosiaalinen media, puh. 040 341 5853, juha.luomala@taitaja2012.fi
Erkki Mäntymaa, viestintäpäällikkö, puh. 040 341 5117, erkki.mantymaa@taitaja2012.fi
Nettisivut: www.taitaja2012.fi
Kuvapankki: www.taitaja2012.fi/kuvat. Kuvapankkiin kuvataan kaikki SM-kilpailijat kilpailutilanteessa ja tapahtumakuvia (painokelpoisia).
Sosiaalinen media: facebook.com/taitaja2012 ja twitter.com/taitaja2012
Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5603
Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133
www.taitaja2012.fi
Lajiesittelyt ja lajivastaavien yhteystiedot: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut
Finalistit: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut/finalistit (oppilaitos, kotikunta ja opettajan yhteystiedot)
Taitaja2012 on yksi tämän vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.
Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Avainsanat: