Taitaja2012-tapahtumassa näkee työstökoneen sisälle ja voi seurata skeittilaudan valmistumista

Report this content

Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2012-finaali järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 24.-26.4. Kyseessä on Suomen suurin koulutusalan tapahtuma, jossa oman alansa mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Kilpailun puitteet on pyritty rakentamaan mahdollisimman tarkasti vastaamaan oikeita työelämän vaatimuksia.

Lisäksi Jyväskylän Paviljongissa järjestettävä tapahtuma tarjoaa kolmen päivän ajan maksutta paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Kato- ja kokeile -pisteissä voi testata omia kykyjään. Koulutus- ja uratorilla esiintyvät puolestaan yritykset ja oppilaitokset ja tapahtumaan kuuluu myös yrityselämän edustajille ja opetusalan ammattilaisille suunnattu laaja seminaariohjelma.

Tapahtuman teema on "tee elämäsi paras valinta". Tarkoituksena on kannustaa nuoria ja kaikkia uutta uraa etsiviä löytämään itselleen sopiva opiskelupaikka ja ammatti.

Teollisuuden lajeja Taitaja2012-tapahtumassa on tänä vuonna seitsemän ja yksi näytöslaji.

Automaatioasennus

Automaatioasennuksessa kilpailutehtävät on tänä vuonna jaettu entistä selkeämmin kahden suurimman osa-alueen tehtäviin. Prosessiautomaation rinnalle yhtä merkittäväksi osuudeksi on tuotu kappaletavara-automaatio. Lisäksi painotetaan asentajan käytännön työtehtäviin oleellisesti liittyviä asioita. Kilpailutehtävät tarjoavat hyvän mahdollisuuden seurata automaatioasentajan työtä ja automaatiolaitteita. Lajin päätuomarina toimii kotimaisten ja kansainvälisten ammattitaitokilpailujen tehtävissä pitkään toiminut Jarmo Kainumaa Länsi-Uudenmaan ammattiopistoista. Tuomaristossa ovat mukana myös Jyväskylän aikuisopiston kouluttaja Keijo Hattunen, jolla on yli 20 vuoden käytännön asentajakokemus sekä Tero Ruusuvirta, jolla on yli 30 vuoden kokemus asentaja- ja työnjohtotehtävistä automaatio-/sähkövoima-alalla.

Elektroniikka

Elektroniikassa kilpailutehtävät on uudistettu tänä vuonna kokonaan. Ne vastaavat nyt paremmin alan koulutusta ja ovat enemmän asentajatasoisia. Lajin seuraamista helpottaa ensimmäistä kertaa mukana oleva kisaisäntä, joka kertoo kaikkina kolmena kilpailupäivänä reaaliajassa, mitä kilpailussa tapahtuu. Yleisölle on tarjolla myös Kato ja kokeile -piste, jossa pääsee testaamaan taitojaan elektroniikan tehtävien parissa. Elektroniikka on perinteisesti ollut kansainvälinen laji ja nytkin mukana on kolme kilpailijaa Saksasta. Ensimmäistä kertaa kansainvälisyyttä nähdään myös tuomaristossa, sillä yksi lajin tuomareista tulee Englannista.

Koneistus

Koneistuksessa yleisölle tarjotaan ainutlaatuinen näkökulma metallin työstämiseen, sillä työstökoneiden sisälle on asennettu web-kamerat. Näin katsojat pääsevät seuramaan lajialueella olevalta näytöltä, mitä koneiden sisällä tapahtuu. Tapahtumia riittää myös koneiden ulkopuolella, sillä tehtävissä kilpailijat tekevät saamiensa ohjeiden ja materiaalin pohjalta työstökoneohjelman, joka sitten siirretään työstökeskukseen. Valmiit kappaleet menevät Komas Oy:n tiloihin 3D-mittaukseen, jolloin saadaan kaikille tasapuoliset mittaustulokset. Osastolla on myös pääyhteistyökumppani Machinery Oy:n esittelytila, jossa on nähtävissä koneistukseen liittyviä laitteita.  Kato ja kokeile -pisteessä yleisöllä on mahdollisuus päästä kokeilemaan ohjaajan kanssa työstökoneen ohjelmointia. Tuomaristossa on mukana muun muassa jyväskyläläinen koneistusalan yrittäjä Marko Raiden, joka on osallistunut ammattitaidon MM-kilpailuihin.

Laborantti

Laboranttilajissa ollaan lähellä ihmisen elämää, sillä kilpailutehtävissä tutkitaan arkipäiväisiä, jokaisen elämään kuuluvia näytteitä. Tutkittavana on niin elintarvike- kuin juomavesinäytteitäkin, joita analysoidaan monipuolisesti. Yleisölläkin on mahdollisuus päästä tekemään muun muassa hajuaistiin ja makuaistiin liittyviä tehtäviä Kato ja kokeile -pisteessä. Alueella voi törmätä myös avaruusolioon, sillä yksi lajioppaista on pukeutunut puhdastila-asuun.

Levy ja hitsaus

Levy ja hitsaus -lajissa yhtenä kilpailutehtävänä on kuorma-auton pienoismallin valmistus. Uutta kilpailussa on plasmaleikkurin käyttäminen tehtävän levyosien leikkaamiseen kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä. Yleisön on mahdollisuus seurata polttoleikkauskappaleiden asettelua levylle lajialueella olevilta näytöiltä. Eniten nähtävää on tarjolla toisena kilpailupäivänä, jolloin pienoismalli valmistuu.

Mekatroniikka

Mekatroniikassa kilpailijat esittelevät taitojaan yhteensä kahdeksassa tehtävässä,  joten lajialueella riittää nähtävää ja nopeatempoistakin toimintaa. Tehtävissä kilpailijat muun muassa asentavat robottiaseman, ohjelmoivat sen ja laittavat käyttökuntoon. He myös asentavat konenäköanturin ja tunnistavat tuotteessa olevat virheet. Lajin yhteistyökumppaneista Fluidhouse Oy teettää kilpailijoilla pneumatiikkakotelon ja Insta Automation Oy sähköohjauskotelon. Parhaita aikoja seurata kilpailua ovat keskiviikkoiltapäivä ja torstaiaamu, jolloin valmista ja nähtävää on eniten tarjolla. Kilpailun tuomaristosta löytyy kokemusta, sillä Markku Lähetkangas Festo Oy:stä on ollut lajissa tuomarina ja teknisenä tukena vuodesta 2005 lähtien.

Koneenasennus ja kunnossapito

Koneenasennus ja kunnossapito -lajissa kunnossapito on tullut mukaan uutena osana lajiin. Näin se vastaa paremmin opintojen sisältöä. Tehtävissä kilpailijat muun muassa etsivät vian pikavaihteesta ja vaihtavat osan, etsivät ja korjaavat vikoja keskipakopuhaltimesta ja vaihdemoottorista sekä tekevät laakerinasennuksen akselille. Etenkin alasta jonkin verran perillä oleville tehtävät tarjoavat kiinnostavaa nähtävää. Yleisölle tarjolla on alaan liittyvä tehtävä, jossa parhaiten menestyneet palkitaan.

Muoviala ja komposiittirakenteet

Näytöslajina Taitaja2012-tapahtumassa on Muoviala ja komposiittirakenteet. Lajissa tehtävänä on valmistaa skeittilauta, ja kyseessä on pitkälti "HiTech"-käsityö. Tehtävään kuuluu skeittilaudan aihion valmistaminen alipaineinjektiomenetelmällä, aihion leikkaaminen skeittilaudaksi ja laudan viimeistely.

Lisätietoja:

Automaatioasennuksen lajivastaava Jari Ikonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5702
Elektroniikan lajivastaava Keijo Salonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5711
Koneistuksen lajivastaava Pekka Rautio, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5575
Laborantti-lajin lajivastaava Tuija Nurminen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5730
Levy ja hitsauksen lajivastaava Jyrki Kuisma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5587
Mekatroniikan lajivastaava Markku Lasarov, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5712
Koneenasennus ja kunnossapidon lajivastaava Pasi Sormunen, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus, puh. 014 519 2316 tai 0500 342 912
Muoviala, komposiittirakenteiden lajivastaava Tapani Koukkari, Jämsän ammattiopisto, puh. 040 341 4485

Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5603
Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133

www.taitaja2012.fi
Lajiesittelyt: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut
Finalistit: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut/finalistit (oppilaitos, kotikunta ja opettajan yhteystiedot)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taitaja2012 on yksi tämän vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.

Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taitaja2012, palveluja viestimille

Akkreditointi ennakkoon:  2.- 18. huhtikuuta osoitteessa www.taitaja2012.fi/tiedotus.
Akkreditoitumalla saat käyttöösi infopaketin ja mediakeskuksen palvelut (työskentelytilaa, verkkoyhteys saatavissa, muutamia valmiita työasemia, tulostin/kopiokone). Sisäänpääsy avajaisiin ja päättäjäisiin sekä VIP-tilan käyttö.

Viestintä, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä:
Niina Luttinen, tiedottaja, mediayhteydet, puh. 040 341 5133, niina.luttinen@taitaja2012.fi
Juha Luomala, tiedottaja, www-sivut, sosiaalinen media, puh. 040 341 5853, juha.luomala@taitaja2012.fi
Erkki Mäntymaa, viestintäpäällikkö, puh. 040 341 5117, erkki.mantymaa@taitaja2012.fi

Nettisivut: www.taitaja2012.fi
Kuvapankki: www.taitaja2012.fi/kuvat. Kuvapankkiin kuvataan kaikki SM-kilpailijat kilpailutilanteessa ja tapahtumakuvia (painokelpoisia).
Sosiaalinen media: facebook.com/taitaja2012 ja twitter.com/taitaja2012

Avainsanat: