TV- ja videotuotanto palasi uutena lajina Taitaja2012-tapahtumaan

Report this content

Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2012-finaali järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 24.-26.4. Kyseessä on Suomen suurin koulutusalan tapahtuma, jossa oman alansa mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Kilpailun puitteet on pyritty rakentamaan mahdollisimman tarkasti vastaamaan oikeita työelämän vaatimuksia.

Lisäksi Jyväskylän Paviljongissa järjestettävä tapahtuma tarjoaa kolmen päivän ajan maksutta paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Kato- ja kokeile -pisteissä voi testata omia kykyjään. Koulutus- ja uratorilla esiintyvät puolestaan yritykset ja oppilaitokset ja tapahtumaan kuuluu myös yrityselämän edustajille ja opetusalan ammattilaisille suunnattu laaja seminaariohjelma.

Tapahtuman teema on "tee elämäsi paras valinta". Tarkoituksena on kannustaa nuoria ja kaikkia uutta uraa etsiviä löytämään itselleen sopiva opiskelupaikka ja ammatti.

IT- ja viestintäteknologian  lajeja Taitaja2012-tapahtumassa on tänä vuonna seitsemän.

CAD-suunnittelu

CAD-suunnittelussa kilpaillaan piirustusten tuottamisessa. Lajissa ei synny monien muiden kilpailulajien tapaan konkreettisia tuotteita, mutta alasta kiinnostuneille se tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa. Seuraamisen tekevät mahdolliseksi yleisöön päin käännetyt näytöt. Yleisön näkökulmasta mielenkiintoisimmat tehtävät ovat vuorossa keskiviikkona. Lajissa nähdään ensimmäistä kertaa kansainvälisiä osallistujia Virosta. Samoin yksi tuomareista tulee Virosta.

Painotekniikka

Painotekniikan tehtävissä näkyy alan viime vuosien kehitys: digitaalisen painamisen osuus korostuu perinteisen offset-painamisen rinnalla ja aivan uutena tehtävänä mukana on suurkuvatulostaminen. Kilpailutehtävissä on mukana toden tuntua, sillä ne ovat oikeita asiakastöitä. Tämä on myös yksi tapa ottaa huomioon kestävä kehitys lajissa, kun valmiit työt eivät mene hukkaan. Katsojille painokoneen toiminnan seuraaminen tarjoaa mielenkiintoisa ja monille uutta seurattavaa. Suurkuvatulostuksessa syntyy puolestaan näyttävää jälkeä. Yleisöä on ajateltu muutenkin, sillä kolme isoa näyttöä helpottavat kilpailijoiden tekemisen seuraamista ja Kato- ja kokeile -pisteessä pääsee leikkimään painokonesimulaattorilla. Päätuomari on Ammattitaidon MM- ja EM-kilpailuissa lajieksperttinä toiminut Vesa Iltola Jyväskylän ammattiopistosta. Myös Susanna Virtanen tuo tuomaristoon kansainvälistä kokemusta, sillä hän on voitti ammattitaidon Euroopan mestaruuden Lissabonissa vuonna 2010 ja sijoittui Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2011 toiseksi. Lajissa on mukana kilpailijoita Venäjältä ja Virosta.

Painotuotteen suunnittelu

Painotuotteen suunnittelussa kilpailijat pääsevät todella lähelle käytäntöä. Toisena kilpailupäivänä, keskiviikkona, he nimittäin suunnittelevat taiton kahden aukeaman lehtijuttuun musiikkialan lehteä varten. Tehtävässä on noudatettava lehdessä käytössä olevaa graafista ohjeistoa. Mikäli lehti hyväksyy taittosuunnitelman, kilpailutyö julkaistaan. Muutenkin tehtävissä näkyy yhteistyö työelämän kanssa, esimerkiksi kolmannen päivän tehtävä on asiakastyönä tehtävä pakkaussuunnittelu. Yhtenä painotuksena on vielä työhyvinvointi. Se näkyy muun muassa arvioinnissa, jossa kiinnitetään huomiota kilpailijoiden ergonomiaan. Yleisöä varten Kato ja kokeile -pisteessa on testattavissa on painotekniikan kanssa yhteinen peli.

Tietojenkäsittely

Tietojenkäsittelyssä liikettä ja toimintaa synnyttävät pikataivaltehtävät, joita on luvassa vähintään kaksi kappaletta. Uutena asiana mukaan on tullut mobiilitekniikkaa. Tehtävät liittyvät pääasiassa tekstinkäsittelyyn ja tietokantoihin, ja ne on suunniteltu niin, että koko Microsoft Office 2010 Professional -tuoteperheen ominaisuuksia voidaan hyödyntää. Tuomaristossa on mukana  Product Marketing Manager Uchenna Ikeqwuonu Microsoftilta.

Tietokoneet ja verkot

Tietokoneet ja verkot -lajissa testataan kilpailijoiden taidot laitteisto- ja ohjelmistoasennuksissa sekä järjestelmän ylläpidossa. Kilpailijat tullaan yllättämään uudentyyppisellä teknologialla etenkin pikataivaltehtävissä. Näin testataan, miten he seuraavat alan uutisia ja kehitystä. Kestävä kehitys on tiiviisti lajissa mukana, sillä kaikki tehdään tietokoneella eikä tulosteita juuri tarvita. Myös kaikki näytöt ovat virtaa säästäviä. Kestävä kehitys on mukana myös työhyvinvoinnin näkökulmasta: muun muassa kilpailijoiden työasentoja ja välipalojen sisältöä seurataan.

Verkkosivujen tuottaminen

Verkkosivujen tuottamisessa tehdään tänä vuonna uutuutena verkkosivuja mobiilipuolelle. Tätä varten Microsoft toimittaa kilpailijoille windows-puhelimet. Kolme parhaiten sijoittunutta saa puhelimen omakseen kilpailun jälkeen. Lajialueella tunnelma on todennäköisesti tiivis, sillä varsinaisten kilpailijoiden lisäksi lajiin osallistuu alustavan suunnitelman mukaan kuusi lukiolaista sekä kilpailijat Venäjältä ja Hollannista. Lajin seuraaminen on mahdollista uudella tavalla, sillä kilpailijoiden näytöiltä yritetään saada reaaliaikaista kuvaa isolle lajialueen ulkopuolella sijaitsevalle näytölle. Näin yleisöllä on mahdollisuus nähdä, missä vaiheessa kukin kilpailija on tehtävässä menossa ja millaisia ratkaisuja hän tekee.

TV- ja videotuotanto

TV- ja videotuotanto on mukana Taitaja2012:ssa uutena lajina. Siinä pareittain työskentelevät kilpailijat pääsevät näyttämään luovaa osaamistaan, ongelmanratkaisukykyään sekä tehokkuuttaan, sillä he toteuttavat videotuotteen suunnittelusta valmiiksi asti kolmen päivän aikana. Kilpailijat saavat myös nousta estradille, sillä jokainen kilpailupari tekee haastattelun kisa-tv:n studiossa. Alueella on myös Kato ja kokeile -piste, jossa yleisö pääsee kokeilemaan, millaista on olla uutisankkuri.

Lisätietoja:

CAD-suunnittelun lajivastaava Jukka Koskinen, Future CAD Oy, puh. 040 503 3720
Painotekniikan lajivastaava Hannu Mäkinen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5668
Painotuotteen suunnittelun lajivastaavat Eija Väliaho ja Petri Hämynen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5670
Tietojenkäsittelyn lajivastaava Jussi Torppa, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5811
Tietokoneet ja verkot -lajin lajivastaava Vesa Hirvenlahti, Jämsän ammattiopisto, puh. 040 341 4472
Verkkosivujen tuottamisen Lajivastaava Sari Paunonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5820
TV- ja videotuotannon lajivastaava Ilkka Niekka, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5787

Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5603
Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133

www.taitaja2012.fi
Lajiesittelyt: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut
Finalistit: www.taitaja2012.fi/fi/kilpailut/finalistit (oppilaitos, kotikunta ja opettajan yhteystiedot)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taitaja2012 on yksi tämän vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.

Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taitaja2012, palveluja viestimille

Akkreditointi ennakkoon: 2.-18. huhtikuuta osoitteessa www.taitaja2012.fi/tiedotus.
Akkreditoitumalla saat käyttöösi infopaketin ja mediakeskuksen palvelut (työskentelytilaa, verkkoyhteys saatavissa, muutamia valmiita työasemia, tulostin/kopiokone). Sisäänpääsy avajaisiin ja päättäjäisiin sekä VIP-tilan käyttö.

Viestintä, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä:
Niina Luttinen, tiedottaja, mediayhteydet, puh. 040 341 5133, niina.luttinen@taitaja2012.fi
Juha Luomala, tiedottaja, www-sivut, sosiaalinen media, puh. 040 341 5853, juha.luomala@taitaja2012.fi
Erkki Mäntymaa, viestintäpäällikkö, puh. 040 341 5117, erkki.mantymaa@taitaja2012.fi

Nettisivut: www.taitaja2012.fi
Kuvapankki: www.taitaja2012.fi/kuvat. Kuvapankkiin kuvataan kaikki SM-kilpailijat kilpailutilanteessa ja tapahtumakuvia (painokelpoisia).
Sosiaalinen media: facebook.com/taitaja2012 ja twitter.com/taitaja2012

Avainsanat: