Yrittäjyys-laji palkittiin kestävän kehityksen Taitaja -palkinnolla

Report this content

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettu kestävän kehityksen Taitaja-palkinto luovutettiin juhlallisesti tapahtuman päättäjäisissä Yrittäjyys-lajille. Palkinnon luovutti Skills Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja, opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriöstä Yrittäjyyden lajivastaavalle Tea Rupalle ja päätuomari Veli-Matti Lampulle. Voittajan valitsi kilpailun jury yhdessä asiantuntijajäsenen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kestävän kehityksen koordinaattorin Ari Porkin kanssa.

”Yrittäjyys on erinomainen esimerkki lajista, jossa ei varsinaisesti tehdä fyysistä tuotetta, mutta silti kestävä kehitys on huomioitu aina lajisuunnittelusta ja tehtävänannosta varsinaiseen kilpailutoteutukseen saakka. Kestävän kehityksen arvot näkyvät lajissa erityisen monipuolisesti sekä ekologis-taloudellisesta että sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta”, kertoo Porki. Yrittäjyyslajin liiketoimintakuvauksissa painottuvat vahvasti eri ikäryhmien huomioiminen sekä työkyky ja työssäjaksaminen.

Idea kestävä kehityksen Taitaja-palkintoon on peräisin ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuista, WorldSkillsistä. Palkinnon tavoitteena on edistää kestävän kehityksen periaatteita Taitaja-tapahtuman ja lajien toteutuksessa sekä lajien arvioinnissa. Kriteeristö on valmisteltu yhteistyössä OKKA-säätiön ja Suomen ympäristöopiston SYKLI:n kanssa.

”Kestävän kehityksen Taitaja-palkinto ottaa huomioon ympäristön, ihmisen ja talouden Taitaja-kilpailujen toteutuksessa. Lähtökohtana on jo kilpailujen säännöissäkin näkyvä pyrkimys yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon sekä ympäristön ja talouden taitava hallinta kilpailun toteutuksessa,” summaa Pekka Matikainen Skills Finland ry:stä.

Lisätietoja:
Kestävän kehityksen koordinaattori Ari Porki, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 4433

Taitaja2012 on suurin koulutusalan vuosittainen tapahtuma Suomessa. Jyväskylään odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa.

Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Skills Finland edistää suomalaista huippuosaamista Taitaja-, Taitaja9- ja TaitajaPLUS-kilpailujen sekä valmennus- ja koulutustoiminnan avulla. Skills Finland vastaa myös Suomen ammattitaitomaajoukkueen lähettämisestä kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. www.skillsfinland.fi

Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-14. Tapahtumaan on vapaa pääsy. www.taitaja2012.fi

Avainsanat: