”Lukiokoulutukseen ja ylioppilastutkintoon tarvitaan muutoksia”
Opetushallituksen pääjohtajan Aulis Pitkälän mukaan ylioppilastutkinnon tulisi jatkossa vastata nykyistä paremmin työelämässä tarvittavia taitoja. Lukiokoulutuksessa tulisi Pitkälän mukaan päästä pois pirstaleisuudesta ja tarjota opiskelijoille mahdollisuus edetä joissakin aineissa aiempaa syvemmälle. Pitkälä kertoi uudistustarpeista Taitaja2012-tapahtumassa Jyväskylässä.Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä näkee ammatillisen koulutuksen toimivan pääosin Suomessa hyvin, mutta lukiokoulutus kaipaa uudistamista. ”Lukio-opiskelijoille tulee löytää uusia mielekkäitä opintotapoja.