Jyväskylässä tunnistettiin riskit ja vastuut opiskelupolun kaikissa eri vaiheissa
Nuorten syrjäytyminen ja siihen läheisesti liittyvä koulupudokkuus aiheuttavat merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia, joista aiheutuu inhimillisten vaikeuksien lisäksi vuositasolla satojen miljoonien eurojen kustannukset.Jyväskylässä on koko toisen asteen koulutusta koskien (lukiot ja ammatillinen koulutus) ensimmäistä kertaa Suomessa luotu kokonaiskuva opiskelijan opiskelusuhteen elinkaaresta ja siitä, kenellä on missäkin vaiheessa vastuu opiskelijasta huolehtimisesta. Kantava silta perusasteelta eteenpäin -mallissa on siis tunnistettu ”tummia pilviä”, joihin liittyy riskejä