K-Autolta marras-joulukuussa seitsemän uutta K-Lataus-asemaa Pohjois-Savoon

Report this content

Seitsemästä asemasta yhteensä viisi tulee Kuopioon. Niistä kaksi asennettiin jo marraskuun lopussa kun Päivärannan ja Kolmisopen K-Citymarketien K-Lataus-asemille lisättiin uudet suurteholatauslaitteet. Joulukuussa uudet K-Lataus-asemat saavat Kuopiossa vielä K-Marketit Maaninka, Riistaherkku ja Pirtti. Myös Iisalmeen avataan kaksi uutta K-Lataus-asemaa vielä loppuvuonna.

Seitsemästä asemasta kolmeen tulee huippunopeaa suurteholatausta. Marraskuun puolella laajennettuun K-Citymarket Kolmisopen asemalle Kuopiossa asennettiin olemassa olevien laitteiden rinnalle yksi 200 kW:n tehoinen ja yksi 160 kW:n tehoinen suurteholatauslaite. Kullakin voi ladata toistaiseksi kahta autoa samanaikaisesti. Ensi vuonna 200 kW:n tehoiselle laitteelle tullaan kuitenkin asentamaan vielä kaksi latauspistettä lisää. Myös K-Citymarket Päivärannan K-Lataus-asemalle Kuopiossa asennettiin yksi 200 kW:n tehoinen suurteholatauslaite, jossa on alkuun kaksi latauspistettä ja myöhemmin neljä. Kolmas suurteholatausasema tullaan avaamaan loppuvuonna K-Citymarket Iisalmen yhteyteen. Asemalle tulee yksi 200 kW:n tehoinen suurteholatauslaite kahdella (myöhemmin neljällä) latauspisteellä ja kuusi peruslatauspistettä.

Erityisesti hybridiautoilijoille sopivia, peruslatauslaitteilla varustettuja K-Lataus-asemia tullaan avaamaan joulukuussa Kuopioon ja Iisalmeen neljälle eri kaupalle. Kuopion K-Market Maaningan, K-Market Riistaherkun ja K-Market Pirtin K-Lataus-asemille tulee kullekin kaksi peruslatauspistettä, ja myös K-Market Makkaralahden K-Lataus-asemalle Iisalmeen tulee kaksi peruslatauspistettä. 

Luotettavaa sähköauton latausta jo vuodesta 2018

K-Auto on rakentanut K-Lataus-verkostoa vuodesta 2018 alkaen, ja tällä hetkellä verkoston asemilla on lähes 600 peruslatauspistettä ja yli 300 nopeaa latausta tarjoavaa pika- ja suurteholatauspistettä. Kaikki K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on 100 % uusiutuvaa, kotimaisella tuulivoimalla tuotettua energiaa. 

”Kuluvan vuoden loppuun mennessä K-Lataus-verkosto tulee olemaan noin kaksinkertainen verrattuna vuoden 2021 loppuun, ja myös kymmeniä olemassa olevia asemia on päivitetty tehokkaammiksi vuoden aikana. Olemme nyt keskittyneet erityisesti lisäämään suurteholatauksen tarjontaa sinne, missä kysyntää on eniten”, kertoo K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff.

Lisätietoja:

K-ryhmän viestintä, viestinta@kesko.fi, p. 010 53 50200 (ark. 9-16)

K-Auto on osa suomalaista K-ryhmää ja toimii yhteistyössä Volkswagen-konsernin kanssa. K-Auton tavoitteena on tuoda suomalaiseen autoiluun merkkejä tulevaisuudesta, ja se tarjoaa asiakkailleen uudet autot, vaihtoautot sekä monikanavaiset autoalan palvelut. K-Auto Oy toimii Volkswagen, Audi, SEAT, CUPRA- Porsche ja Bentley-henkilöautojen sekä Volkswagen Hyötyautojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa sekä SEATin osalta myös Baltiassa. Lisäksi K-Auto Oy toimii MANkuormaautojen ja MAN TGE -pakettiautojen sekä MANlinjaautojen maahantuojana Suomessa. www.k-auto.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia