• news.cision.com/
  • K Auto Oy/
  • K-Lataus kasvaa vuoden 2021 aikana kahdellakymmenellä uudella latausasemalla – pikalatausmäärät kasvaneet yli 130 %

K-Lataus kasvaa vuoden 2021 aikana kahdellakymmenellä uudella latausasemalla – pikalatausmäärät kasvaneet yli 130 %

Report this content

Investoinnit K-Lataukseen jatkuvat voimakkaasti vuoden 2021 aikana painottuen suurteholatausasemiin. Suomeen tullaan rakentamaan vuoden aikana kaksikymmentä uutta K-Lataus-asemaa. K-Lataus on Suomen suurin pikalatausverkosto.

K-Latauksen vuoden 2021 kohteet painottuvat kasvukeskuksiin. Investointeja ollaan tekemässä erityisesti pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun. Myös Lahden ja Jyväskylän alueelle on suunnitelmia. Uusia asemia on varmistunut 17 kappaletta, jonka lisäksi neuvottelut ovat käynnissä muutamista lisäkohteista. Ensimmäisten kohteiden aikataulut tarkentuvat lähiviikkojen aikana. Kesän aikana on suunnitteilla suurteholatausasemien avaukset Helsinkiin, Heinolaan, Jyväskylään sekä Kuusamoon.

”Me K-ryhmässä uskomme, että latausverkostot kehittyvät parhaiten kysyntää seuraamalla ja siihen vastaamalla. Vuoden investointisuunnitelma onkin tehty asiakastoiveet mielessämme. Erityisen iloinen olen siitä, että voimme viimein kertoa täyttävämme yhden toivotuimmista toiveista: tänä vuonna K-Lataus saapuu myös Kuusamoon. Kerromme uusista latausasemista tarkemmin sitä mukaa, kun avauspäivämäärät lähestyvät”, K-ryhmän autotoimialan jälkimarkkinoinnista ja K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff sanoo.

Vuoden 2021 investoinnit painottuvat suurteho- ja pikalatauspisteisiin. Myös peruslatauspisteitä tulee, mutta laitemäärät ovat aiempaa pienempiä. Investoinnit kasvattavat merkittävästi K-Latauksen suurteholatausasemien määrää: tällä hetkellä verkosto sisältää kolme IONITY-asemaa.

”Autojen latausnopeuksien ja akkukokojen kasvaessa tulee myös latausverkoston kehittyä. Lisäksi haluamme parantaa lataustarjontaa myös matkaliikennettä silmällä pitäen rakentamalla suurteholatausasemia valtateiden varrella oleville kauppapaikoille. K-Lataus on merkittävässä roolissa sähköistämässä Suomea. Sähköautot kiinnostavat voimakkaasti, mutta niiden yleistymisen kannalta keskeistä on, että latausverkosto on tarpeeksi kattava ja tarjoaa riittävän nopeaa latausta sekä täyssähköautoille että ladattaville hybrideille”, von Bonsdorff kertoo.

Pikalatausmäärät kasvaneet dramaattisesti

Latausverkoston kasvattamista perustelee paitsi sähköautojen jatkuva yleistyminen, myös nykyiset asiakastarpeet. K-Latauksen pikalatausmäärät kasvoivat vuoden 2020 aikana 30 %. Merkittävintä kasvu oli joulukuussa, jolloin latausmäärät kasvoivat yli 40 % edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2021 ensimmäisellä kvartaalilla pikalatausten määrä on suorastaan räjähtänyt: tammi-maaliskuussa 2021 pikalatausmäärät kasvoivat 130 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

”Viimevuotinen kasvu latausmäärissä on käytännössä täysin orgaanista, sillä avasimme viime vuonna vain kaksi uutta asemaa: Lahteen ja Vaajakoskelle. Tänä vuonna odotukset latausmäärien kasvulle ovat erittäin suuret, kun pääsemme avaamaan merkittävän määrän uusia pisteitä. Tilausta selkeästi on, kun sähköautokanta Suomen teillä kasvaa tällä hetkellä kovaa vauhtia. Lisäksi sähköautoilijat ovat mukavasti omaksuneet sähköauton latauksen osana kauppareissua. Tästä kertoi osaltaan myös alkuvuodesta tekemämme asiakastutkimus jossa, lähes 90 % vastanneista kertoi lataavansa autoaan kaupan parkkipaikalla tai -hallissa samalla, kun käyvät ruokaostoksilla”, von Bonsdorff kertoo.

Lisätietoja:
Tom von Bonsdorff, K-ryhmän autotoimialan jälkimarkkinoinnista ja K-Latauksesta vastaava johtaja, p. 010 533 8486, tom.von.bonsdorff@kesko.fi
K-ryhmän viestintä, p. 050 596 7977, viestinta@kesko.fi (klo 9-16)

K-ryhmän noin 39 000 hengen poikkeuksellisen mukava porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. Autamme noin 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta. Teemme tämän, koska haluamme tarjota hyviä valintoja niin lähimarketin hyllyillä kuin verkossakin www.kesko.fi 

K Auto Oy toimii Volkswagen, Audi, SEAT, CUPRA-, Porsche- ja Bentleyhenkilöautojen sekä Volkswagen Hyötyautojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa sekä SEATin osalta myös Baltiassa. K Auto Oy toimii myös MANkuormaautojen ja MAN TGE -pakettiautojen sekä MAN ja Neoplanlinjaautojen maahantuojana Suomessa. Perinteisen liiketoimintansa ohella KAuto kehittää erilaisia autoalan palvelukonsepteja ja monikanavaisia palveluja. Tarjolla on esimerkiksi automerkkikohtaisia verkkokauppoja, mobiiliapplikaatioita ja huollon verkkovarausjärjestelmiä. Yhdessä K-ryhmän kauppojen kanssa K-Auto rakentaa koko maan kattavaa sähköautojen latausverkostoa K-Latausta. www.k-auto.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia