Alueensa paras K-Market on Espoon Kauklahdessa – kunniamaininta Iivisniemeen

Report this content

Vuoden 2018 parhaat K-Marketit Uudeltamaalta, pääkaupunkiseudulta ja Kaakkois-Suomesta julkistettiin ketjun kauppiaspäivillä. Alueensa parhaaksi K-Market kauppiaaksi valittiin Espoon K-Market Kauklahden kauppiaspariskunta Erkki Zaiedman ja Eija Voutilainen. Palkinnon perusteina olivat erinomainen myynnin- ja asiakastyytyväisyyden kehitys, suunnitelmallinen toiminta sekä jatkuva oman toiminnan uudistaminen.

Alueiden parhaita K-Marketeja palkittiin K-Market-ketjun kauppiaspäivillä tiistaina 22. tammikuuta Espoossa kulttuurikeskus Hanasaaressa. Juhlaan olivat kerääntyneet noin 150 K-Market-kauppiasta ja kauppiaspariskuntaa Uudeltamaalta, pääkaupunkiseudulta ja Kaakkois-Suomesta.

Kauklahti erottuu monipuolisella tekemisellä

– Olemme halunneet luoda K-Market Kauklahdesta alueen sydämen, mutta modernilla otteella, haluamme olla moderni kyläkauppa. Asiakkaillemme luomme inspiraatiota erilaisilla vaihtuvilla teemoilla, mutta toisaalta olemme määrätietoisesti kehittäneet kaupassa erityisesti leipä- ja hevi-osastoja. Laajennamme perinteistä ruokakaupan konseptia tuomalla tuottajia esille kaupassa ja kertomalla tarinoita tuotteiden taustoista, kertoo kauppias Erkki Zaiedman.

– Teemme paljon yhteistyötä alueen muiden yritysten kanssa esimerkiksi järjestämällä asiakkaille yhteisiä kylätapahtumia. Nämä rakentavat Kauklahden asukkaiden yhteisöllisyyttä ja tukevat koko alueen elinvoimaisuutta, kun asiakkaat sitoutuvat paikallisten toimijoiden palveluihin, jatkaa Zaiedman.

– Suuri rooli kauppamme tunnelman luomisessa on ehdottomasti henkilökunnallamme, jotka ovat aina saaneet loistaa ja näyttää kyntensä. Tiimimme toteuttaa omatoimisesti asiakkaiden toiveita ja olemme osallistaneet kaikkia kaupan valikoiman rakentamiseen. Valikoimien suhteen olemme ketteriä, tuotteessa ei tarvitse edes olla viivakoodia, jotta voimme ottaa sen myyntiin, sanoo kauppias Eija Voutilainen.

Iivisniemessä vuoden teko


K-Marketin kauppiaspäivillä palkittiin myös muiden alueiden parhaita kauppiaita sekä annettiin kunniamainintoja eri osa-alueilla onnistuneesta kaupanteosta.

Vuoden teko tunnustuksella palkittiin Espoosta kauppias Olli Piekkala K-Market Iivisniemestä. Tunnustus myönnettiin teoista, joiden myötä kaupalla on ”ehdottomasti kokoaan suurempi sydän”. Kaupan todettiin arviointiperusteissa olevan vastuullinen, lähellä ihmisiä ja yhteisönsä huomioiva.

Esimerkkejä vastuullisiksi K-Market Iivisniemen teoiksi nostettiin Kaken-kahvila konseptin luominen, joka yhdistää lähialueen ihmiset kahvikeskustelujen merkeissä. Lisäksi kauppias on tukemassa lähikoulun erityisoppilaita mm. järjestämällä heille kalastusreissuja.

K-Market ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa ympäri Suomen. Oman alueidensa parhaita K-Marketeja palkitaan tammikuun aikana myös kolmessa muussa vastaavassa tilaisuudessa.

Lisätietoja ja kuvia palkituista pääsee katselemaan palkintosivuston kautta:
https://www.k-market.fi/kauppiaspalkinnot-2019

Lisätietoja:
K-kauppias Erkki Zaiedman ja Eija Voutilainen, p. 050 572 3366
K-kauppias Olli Piekkala, p. 050 545 1284

K-Market-ketjun kauppiastoiminnanjohtaja Minna Leinonen, p. 050 502 3125

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia