Ari ja Miia Piiroinen tulevat Lappeenrannan K-Citymarketin kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 22.2.2018

Ari (46) ja Miia (43) Piiroinen aloittavat 8.4.2018 Lappeenrannan K-Citymarketin kauppiaina. Piiroisille K-Citymarket Lappeenranta on toinen kauppapaikka.

Nykyinen K-kauppias Reijo Tervo on tehnyt komean kauppiasuran. Hän on ollut K-kauppiaana jo liki 31 vuotta ja niistä 17 vuotta K-Citymarketissa. Toimettomaksi ei Reijo kuitenkaan aio jäädä: ”Jatkan yritystoimintaa mutta ihan toisella alalla”, Reijo kertoo.

Ensin tutustutaan asiakkaisiin, henkilökuntaan ja kaupunkiin

Ari ja Miia ovat lähtöisin Joensuusta ja ovat toimineet nyt K-Supermarket-kauppiaina Pälkäneellä. ”Olemme tulossa erittäin suurella innolla jatkamaan Reijo Tervon ansiokasta ja merkittävää työtä Lappeenrantaan. Hommat alkavat sillä, että tehdään tuttavuutta asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa”, suunnittelevat Ari ja Miia.

Ari on kaupan ammattilainen, hän on ennen kauppiasuraa tehnyt pitkän työuran S-ryhmässä erilaisissa kaupan tehtävissä. Viimeisimpänä koulutuksena hänellä on Jyväskylän yliopistossa suoritettu Avance MBA-tutkinto. Miialla on jo entuudestaan yrittäjätausta, ennen kaupan työhön lähtemistä hän toimi kuntosaliyrittäjänä.

Kauppiaat ovat asiakkaiden tavoitettavissa

”Haluamme yhdessä asiakkaiden kanssa kehittää kauppaamme. Meille tärkeitä asioita ovat erittäin laadukkaat kala, leipä, hedelmät ja vihannekset. Olemme mukana kaupan päivittäisissä toiminnoissa ja mahdollisimman paljon asiakkaidemme tavoitettavissa. Tervetuloa nykäisemään hihasta!”, kehottavat Piiroiset.

Piiroiset työllistävät K-Citymarket Lappeenrannan kaupan ammattilaiset vanhoina työntekijöinä. Henkilökuntaa on noin 25 henkilöä.

Vapaa-aikana kalastusta ja ruuanlaittoa

Piiroisten perheeseen kuuluvat 14-vuotias tytär ja 12-vuotias poika sekä pieni koira. ”Harrastamme kalastusta ja ruuanlaittoa. Vapaa-aikamme kuluu perheen kanssa ja lasten harrastusten merkeissä. Lappeenranta on meille asuinpaikkana uusi mutta on hauska päästä tutustumaan tähän seutuun”, vakuuttavat Piiroiset.

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset ja laajat valikoimat elintarvikkeita sekä käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan parhaista tarjouksistaan,  paikallisista valikoimistaan ja ruokaosaamisestaan. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi.

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä

Lisätietoja: K-kauppias Ari Piiroinen, puh. 050 560 3060

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia