• news.cision.com/
  • K-ryhmä/
  • Bananasajäämä ylijäämäbanaanijäätelö - K-ruokakaupat ja Suomen Jäätelö antavat yhdessä banaanille potkua

Bananasajäämä ylijäämäbanaanijäätelö - K-ruokakaupat ja Suomen Jäätelö antavat yhdessä banaanille potkua

Report this content

Suomen Jäätelön ja K-ruokakaupan yhdessä ideoima vegaaninen kierrätysbanaanijäätelö BANANASAJÄÄMÄ on pian saatavilla K-ruokakaupoista. Bananasajäämä banaanijäätelö on lopputulos viime syksyisestä kehitysyhteistyöstä, joka sai alkunsa, kun K-Supermarket Redin Tikkalan kauppiasveljekset harmittelivat joitakin hylkyyn meneviä tummaksi päässeitä banaaneja.

”Oli surullista havaita, että maullisesti vasta huippuaan lähestyvä, mutta tummahkon pinnan saanut banaani ei päädy asiakkaiden ostoskoriin, vaan sillä on uhkana joutua biojätteeseen, ” Teemu Tikkala muistelee. ”Soitimme Suomen Jäätelöön ja kysyimme, olisiko heillä jonkinlaista käyttöä myynnistä poistetuille banaaneille. Ja heillähän oli,” Teemu jatkaa.

Suomen Jäätelön Petri Laukontaus kertoo, että Teemun kysymys käynnisti prosessin, joka oli kuin ”match made in heaven”.”Ei ollut myynnissä riittävän kypsiä banaaneita täydellistä banaanijäätelöä varten, joten tällaisen mahdollisuuden ilmaantuminen oli lahja taivaasta.” Petri jatkaa. Monien testierien jälkeen banaanijäätelö oli valmis tuotantoon. Banaanit kerätään biokaasuautolla pääkaupunkiseudun K-ruokakaupoista ja kuoritaan käsin Vantaalla sijaitsevassa jäätelötehtaassa Harry Belafonten Banana Boat Songin soidessa taustalla. Kuorinnan jälkeen banaanit keitetään ja prosessoidaan jäätelöksi 400 gramman kartonkirasioihin.

BANANASAJÄÄMÄ banaanijäätelöllä Suomen Jäätelö ja K-ruokakaupat haluavat osaltaan edistää elintarvikehävikin minimoimista ja kantaa banaaninsa kekoon vastuullisen ruokakaupan puolesta.

”K-kaupoissa mietitään jatkuvasti keinoja hyödyntää syömäkelpoista hävikkiä. Jäätelö on mainio uusi aluevaltaus, tällaista tuotetta ei ole ollut aiemmin saatavilla. Sekä banaani että jäätelö ovat suomalaisten suosikkeja, joten tästä tulee hyvän mielen lisäksi varmasti yksi tämän kesän hittiherkuista”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Tuote on vegaaninen, maidoton, laktoositon, gluteeniton, eikä se sisällä keinotekoisia aromi- tai väriaineita ja on myös käsin tehty. Raaka-ainetta on saatavilla rajoitetusti, joten tuotantomäärät saattavat vaihdella. 

BANANASAJÄÄMÄ banaanitoimittajat ovat: K-Supermarket Redi, K-Supermarket Lasihytti, K-Market Honkatori, K-Supermarket Kamppi, K-Supermarket Myllypuro, K-Supermarket Mankkaa, K-Citymarket Jumbo, K-Supermarket Hertta, K-Supermarket Tripla ja K-Market Otaniemi.

Lisätietoja: 

Petri Laukontaus, Suomen jäätelö puh. 050 564 0757
Timo Jäske, vastuullisuusjohtaja, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala, puh. 050 529 2028
Timo Kirjavainen, osto- ja myyntipäällikkö, jäätelöt, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala, puh. 0500 210 113

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia. 

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia