Digitaalinen hinnannäyttö K-Market Pirttiin Kuopioon

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 18.2.2019

K-Market Pirttiin ollaan asentamassa digitaalista hinnannäyttöä. Kyseessä on Itä-Suomen ensimmäinen päivittäistavarakauppa, johon sellainen tulee. K-ryhmässä digitaalinen hinnannäyttö on noin 30 K-ruokakaupassa.

Digitaalinen hinnannäyttö on ns. e-paperia, johon muodostuvat tuotteiden nimet ja hinnat. Hintojen muutokset ja tuotenimet tulevat samoin tein hyllynreunaan, kun ne ovat päivitetty kaupan järjestelmään. Uuden teknologian myötä hintalappujen vaihtelu jää historiaan ja asiakkaalle tämä järjestelmä on selkeä ja luotettava.

Asiakkaille hinta aina oikein

K-kauppias Keijo Ollikaisen suurimpana pontimena on ollut se, että asiakas voi luottaa siihen aina, että hinta on sama hyllynreunassa ja kassalla. Digitaalinen hinnannäyttö tulee ensin tuoretuotteisiin eli hedelmiin, vihanneksiin, leipiin, kylmäsäilytystä vaativiin tuotteisiin ja pakasteisiin. Näiden tuoteryhmien hinnoissa on eniten vaihtelua. Kaupan koko tuoterepertuaari on digitaalisessa hinnannäytössä tämän vuoden aikana. ”Tällä voi myös vaikuttaa ruokahävikin vähentämiseen. Tarkkailemme tuotteiden päiväyksiä jatkuvasti, ja jos näyttää siltä, että jonkun tuotteen päiväys lähenee niin voimme vauhdittaa menekkiä hinnoittelemalla tuotteen sähköisesti uudestaan. Hinta on heti hyllynreunassa ja kassalla oikein”, kauppias-Keke toteaa.

K-ryhmä on edelläkävijä kaupan digitalisaatiossa

”Kaupan digitalisaatio etenee ja haluamme K-ryhmässä olla edelläkävijänä kehittämässä kaupan toimintoja”, palvelujohtaja Teemu Naumanen K-ryhmän Kaupan palveluista kertoo. ”Digitaalisesta hinnannäytöstä olemme saaneet hyvää palautetta kauppiailta. Tällä järjestelmällä on saatu poistettua yksi manuaalinen tehtävä kaupan arjesta. Teemme parhaillaan selvitystä digitaalisten hinnannäyttöjen teknologioista ja toimittajista, jotta tunnistamme osuvimmat ratkaisut kuhinkin tarpeeseen. Uusia toteutuksia on tulossa K-ruokakauppoihin eri puolille Suomea tämän vuoden aikana”, Teemu jatkaa.

Lisätietoja:
K-kauppias Keijo Ollikainen, puh. 050 306 4233
Palvelujohtaja Teemu Naumanen, puh. 050 436 6737

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia