• news.cision.com/
  • K-ryhmä/
  • Grillimakkaroissa suositaan nyt edullisempia vaihtoehtoja – mauista suomalaisten suosikki on tavallinen maustamaton grillimakkara

Grillimakkaroissa suositaan nyt edullisempia vaihtoehtoja – mauista suomalaisten suosikki on tavallinen maustamaton grillimakkara

Report this content

K-ryhmän kyselytutkimuksen* mukaan jopa 92 % suomalaisista syö kesäisin makkaraa. Suosituin tapa grillimakkaran nauttimiseen on hyvinkin perinteinen: maustamaton versio miedolla sinapilla. Kesäkuukausien myynti kattaa vuoden grillimakkaramyynnistä tavanomaisesti lähes puolet, ja vaikka tänäkin vuonna myynti on sujunut hyvin, on siirtymää erikoismakkaroista edullisempiin vaihtoehtoihin nähtävissä.

”Elämme grillimakkaroissa vuoden kiireisintä sesonkia. Yleisesti touko-elokuun myynti kattaa lähes puolet vuoden grillimakkaramyynnistä, mutta suurin myyntipiikki on ehdottomasti juhannusviikolla: sen osuus kesän myynnistä on yli 10 prosenttia”, kertoo Keskon osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö.

Jo useamman vuoden on ollut havaittavissa trendi, jossa grillimakkaroiden kysyntä on siirtynyt yleisen luokan makkaroista kohti lihaisampia A-luokan makkaroita ja erilaisia erikoismakkaroita, kuten raakamakkaroita ja maustettuja makkaroita. Tänä vuonna kysyntä on kuitenkin siirtynyt jälleen vahvemmin yleisen luokan makkaroihin. 

”Aikaisempina vuosina A-luokan makkaroita ja erikoismakkaroita on myyty enemmän kuin yleisen luokan makkaroita, ja tänäkin vuonna A-luokan makkarat ovat edelleen olleet myydyin grillimakkararyhmä. Erikoismakkaroista on kuitenkin nähtävissä siirtymää yleisen luokan grillimakkaroihin. Vaikka maailmantilanne vaikuttaa monen ostokäyttäytymiseen, valitsee tutkimuksemme mukaan kuitenkin vain noin joka viides grillimakkaransa ensisijaisesti hinta edellä”, kertoo Väistö.

Suomalaisten suosikki on maustamaton makkara miedolla sinapilla

K-ryhmän kyselytutkimuksen mukaan usein tai edes silloin tällöin kesällä syö makkaraa 70 prosenttia suomalaisista, 22 prosenttiakin vähintään kerran kesässä. Sukupuolten välillä on kuitenkin selkeät erot. Miehistä lähes 80 prosenttia syö makkaraa silloin tällöin tai usein, kun taas naisilla sama luku on reilut 60 prosenttia. Miehet suosivat naisia enemmän myös maustettuja makkaroita ja uutuustuotteita. Suurin osa suomalaisista on kuitenkin perinteisten makujen ystäviä, sillä yli 60 prosenttia valitsee mieluiten tavallisen maustamattoman grillimakkaran.

Ehdottomasti suosituin lisuke grillimakkaralle on sinappi, jota syö grillimakkaransa kanssa lähes 70 prosenttia kyselyn vastaajista. Seuraavaksi suosituin lisuke – ketsuppi – jää kauas taakse toiselle sijalle, sillä sitä suosii vain noin 20 prosenttia. Sinapissakin suomalaiset ovat mietojen makujen ystäviä.

”Myyntidatamme kertoo, että noin puolet myydystä sinapista on mietoa ja viidennes makeaa sinappia. Loput noin 30 prosenttia on puolestaan väkevää sinappia”, sanoo Väistö.

Kesän grillimakkaravalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin

Tavallisten maustamattomien grillimakkaroiden lisäksi maistuvat tuotteissa tänä vuonna tutut juustoiset aromit sekä uudempana erilaiset tuliset vivahteet kuten chili ja jalapeno. Trendimaut on huomioitu myös K-ruokakauppojen valikoimissa. 

”Lanseerasimme kesän alla Pirkka Grillaa -sarjan, jonka reilusta 30 tuotteesta viisi on erilaisia makkaroita. Saatavilla on sekä maustamaton versio, tuttuja mietoja makuja kuten cheddar sekä uutuusmakuna chili-sulatejuusto. Sarja vastaa erityisen hyvin laadukkaiden mutta edullisempien tuotteiden kasvaneeseen kysyntään”, kertoo Väistö.

Kaikkiaan Pirkan ja K-ruokakauppojen valikoimista löytyy grillimakkaroita jokaiseen makuun, suosii sitten lihaisampaa A-luokan makkaraa tai suutuntumaltaan sileämpää yleisen luokan makkaraa, maustamatonta tai maustettua makkaraa tai esimerkiksi vegemakkaraa.

”Grillimakkara on monen suomalaisen kesäsuosikki, eikä ihme. Makkara on helppo ja nopea ruoka, jokaiselle löytyy oma makunsa ja tyylinsä ja mikä tärkeintä, valmistus on vaivatonta: makkaralla onnistut aina”, summaa Väistö.

*Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä K-Kylä-asiakasyhteisössä toukokuussa 2023. Kohderyhmänä oli suomalainen aikuisväestö. Kyselyyn vastasi 1008 henkilöä ja aineisto painotettiin väestöä vastaavaksi iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksen virhemarginaali on +-3 %.

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, viestinta@kesko.fi, 010 53 50200 (ark. 9-16)

K-ryhmän noin 39 000 hengen poikkeuksellisen mukava porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. Autamme noin 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta. Teemme tämän, koska haluamme tarjota hyviä valintoja niin lähimarketin hyllyillä kuin verkossakin. www.kesko.fi

Tilaa