Harri ja Virve Leinonen K-kauppiaiksi Iisalmeen Torikulmaan ja Makkaralahteen

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.10.2019

Harri ja Virve Leinonen aloittavat 9.12.2019 kauppiaina Iisalmen K-Supermarket Torikulmassa ja K-Market Makkaralahdessa.

Harri ja Virve ovat kaupan alan konkareita. He ovat tehneet yhdet urat Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa vastuullisissa tehtävissä. K-kauppiasyrittäjän uralle he tulivat kolme vuotta sitten K-Market Marjuskaan Heinävaaralle.

Nykyiset kauppiaat Juuso ja Anni Savolainen siirtyvät Siilinjärvelle K-Supermarket Herkkupadan kauppiaiksi.

Intoa ja pientä jännitystä

”Odotamme innolla ja pienellä jännityksellä Iisalmeen kauppiaiksi tuloa”, Harri ja Virve kertovat. ”Tuntuu mukavalta lähteä tekemään ja katsomaan, mitä uudet haasteet tuovat mukanaan”.

”Juuso ja Anni Savolainen ovat toimineet täällä pitkään ja tehneet ansiokasta työtä emmekä rupea tekemään muutoksia muutoksen vuoksi vaan tutustumme ensin kauppoihimme ja henkilökuntaamme. Jokainen kauppias tuo aina jotain uutta tullessaan mutta kaikki aikanaan”, suunnittelevat Leinoset.

Leinosten perheeseen kuuluvat 6- ja 8-vuotiaat lapset. Harrastuksiin kuuluu lenkkeily ja kuntoilu kaikissa muodoissaan ja Harria houkuttavat liukkaat jäät seniorikiekkoilun muodossa.

Lisätietoja: K-kauppias Harri Leinonen, puh. 050 572 5750

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Yrityksestä

K-ryhmän noin 43 000 hengen porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme kahdeksassa maassa. Autamme yli 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia