Ismo Kantanen on K-Market Otavan uusi kauppias

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.7.2021

Ismo Kantanen aloittaa 1.9. K-Market Otavan kauppiaana ja samalla hän aloittaa myös kauppiasuransa.

Nykyiset kauppiaat Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen siirtyivät Mikkelin K-Supermarket Pikantin kauppiaiksi.

Täydellinen kauppa aloittaa kauppiasura

”K-Market Otava tuntuu itselle täydelliseltä kaupalta aloittaa kauppiasura”, Ismo kertoo iloisena. ”Koska olen itse kotoisin maalta on hauska päästä hyppäämään kyläkauppiaan saappaisiin, ja uskonkin olevani tähän tehtävään juuri sopiva.”

Uusi kauppias haluaa kauppansa erottautuvan erinomaisella asiakaspalvelulla ja laajalla asiakaslähtöisellä valikoimalla. ”Kuuntelemme jatkuvasti asiakkaiden toiveita, että pääsemme niitä toteuttamaan.” Erityisesti tuoreosastoihin panostetaan. Varsinkin hedelmä- ja vihannesosasto on uudelle kauppiaalle erityisen tärkeä.

Vastuullisuusasiat kuuluvat K-Market Otavan arkipäivään. Kaikki kaupassa syntyvä jäte lajitellaan ja kierrätetään. Asiakkaille tarjotaan ekologisia pakkausvaihtoehtoja ja paikallisten tuottajien tuotteita haetaan valikoimiin. ”Tulen tarjoamaan paikallisille nuorille mahdollisuuden tutustua kaupan työhön ainakin kesäisin sekä harjoittelu- ja TET-jaksoille”, lisää Ismo.

Ismo Kantanen on taustaltaan kaupan alan ammattilainen. Koulutukseltaan hän on talouden ja hallinnon tradenomi. Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt eri osastojen vastaavana K-Supermarket Rokkalassa, viimeisimmäksi myymäläpäällikkönä. Kaupan alan työkokemusta on kaikkiaan lähes 20 vuotta. ”Haluan kiittää hyvistä opeista kauppiasuralle kasvattajakauppiastani Tiina Karinkantaa”, Ismo lähettää terveisensä.

Ismon perheeseen kuuluvat avopuoliso Jaana sekä lapset Venla 14 vuotta ja Lenni 9 vuotta. Lenkkeilykaverina on perheen koira Rico. ”Vapaa-aikana tykkään erityisesti mökkeillä perheen kanssa Puulalla ja välillä matkustella”, Ismo kertoo.

Lisätietoja: K-kauppias Ismo Kantanen, puh. 050 5477 838

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia