Janne ja Mirta Halinen Neste K Pukaron Paronin kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 23.11.2022

Janne ja Mirta Halinen aloittavat 1.2.2023 legendaarisen Neste K Pukaron Paronin kauppiaina.

Haliset ovat tällä hetkellä Neste K Gammelbackan kauppiaina, missä he ovat toimineet vuodesta 2014 saakka. Pukaron Paroni tulee heidän toiseksi asemakseen.

”Olemme hyvin innoissamme päästessämme hyödyntämään osaamistamme Pukarossa!”, Haliset kertovat.

Uusia kauppiaita kiinnostaa aseman kaksijakoinen rooli. ”Meidän tulee tarjota ohikulkeville ja mökkiläisille elämyksiä, paikallisuutta ja lomailua tukevia kokemuksia. Toisaalta haluamme olla paikallisille pääostospaikka, arjen helpottaja ja oman kylän kauppa”, he listaavat. ”Tähän K-ruokakauppojen nykyinen Herkkukauppa halpa kauppa-ajattelumalli antaa hyvän taustatuen.”

Asemalle ei ole tiedossa suuria muutoksia vaan yhdessä henkilökunnan kanssa keskustellen tehdään jatkosuunnitelmat. ”Kiitokset Markku Kuusisen tekemälle loistavalle pohjatyölle!”.

Jannella ja Mirtalla on ennen kauppiasuraa monipuolinen työkokemus, josta kaikesta on ollut hyötyä kauppiasuralla.

Halisten perheeseen kuuluu kaksi alakouluikäistä tytärtä, Vilma 8 v. ja Iida 10 v. sekä Minni-paimenkoira. Janne harrastaa padelia ja Mirta ratsastusta.

Lisätietoja: K-kauppias Janne Halinen, puh. 050 502 3724, mail: janne.halinen@nestek.fi

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille.  
 

Tilaa

Multimedia

Multimedia