K-Citymarket Lahti Laune uudistetaan – kauppa auki koko remontin ajan

Report this content

Lahdessa sijaitsevan Launeen K-Citymarketin kokonaisuudistus on alkanut. Laaja remontti valmistuu arviolta marraskuussa. Kauppa pysyy auki asiakkaille koko remontin ajan.

K-Citymarket Lahti Laune uudistuu remontissa kokonaisvaltaisesti. Remontin myötä kauppa päivitetään kokonaisuudessaan 2020-luvulle. Kaupassa on jo aiemmin uudistettu käyttötavaraosasto ja osa lvi-tekniikasta, ja nyt vuorossa on elintarvikepuoli. Remontissa uusitaan muun muassa talotekniikkaa, myymäläkalusteet ja käsittelytilat. Lisäksi kaupan kylmälaitteet vaihdetaan uusiin, ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla toimiviin laitteisiin. Suunnitellut uudistukset ja korjaukset parantavat merkittävästi kiinteistön energiatehokkuutta. Samalla myymälä saa täysin uuden visuaalisen ilmeen.

Vaikka remontti on mittava, kauppa pysyy auki koko uudistuksen ajan. Asiakkaille remontti alkaa näkyä keväämmällä, arviolta huhti–toukokuussa.

Kauppias Mikko Puhakka kertoo, että uudistus pyritään tekemään niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän häiriötä asiakkaille.

”Meillä on ollut kaupalla uudistuksia vaiheittain aiemminkin ja asiakkaamme ovat ottaneet ne hienosti vastaan, iso kiitos siitä. Panostamme paljon siihen, että nyt alkavan remontin aikanakin kaupassa käynti olisi mahdollisimman sujuvaa. Remontin tavoitteena on saada kaupasta asiakkaillemme uusi ja hieno, kohti parasta mennään.”

Lahti on maakuntansa keskus ja kaupunki kasvaa. K-ryhmä haluaa edistää kasvua omilla investoinneillaan.

”Kesko investoi Launeen K-Citymarketin uudistukseen noin 8,5 miljoonaa euroa. 1990-luvun alusta peräisin oleva kiinteistö on uudistuksen tarpeessa ja remontin myötä voimme panostaa kaupan palveluihin uudella tavalla. Toivomme, että paremmat palvelut parantavat alueen asukkaiden elämänlaatua”, Keskon Päijät-Hämeen aluejohtaja Janne Virtanen sanoo.

Launeen K-Citymarketin tavaratalojohtajana toimii Susanna Kurvinen. Hän kertoo, että jo aiemmin uudistettu kassalinja ja laajennettu itsepalvelualue toimivat hyvin. Elintarvikeosastojen remontti avartaa myös käyttötavaraosastoja, sillä sen myötä myymälään tulee lisää tilaa urheilu- ja sesonkialueelle sekä leluihin.

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä (ma-pe klo 9-16), 010 53 50200, viestinta@kesko.fi

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset valikoimat elintarvikkeita ja käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan inspiroivista valikoimistaan ja palveluistaan, erinomaisesta ruokaosaamisesta sekä vaivattomasta asiointikokemuksesta. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi

K-Citymarket – Cittari hoitaa

Tilaa

Multimedia

Multimedia