K-Market Rauhankadulle kauppiaiksi Jesse ja Elina Lintumäki

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.4.2019

Helsingin Kruununhaassa K-Market Rauhankadulla kauppiaina aloittavat 26.5. Jesse ja Elina Lintumäki. Nykyinen kauppias Juuso Hemminki siirtyy kauppiaaksi K-Market Katajanokalle.

Krunikan paras valikoima

  • On hienoa päästä hyppäämään jälleen kauppiaan puikkoihin ja jatkaa entistä paremman lähikaupan luomista, iloitsevat Jesse ja Elina. Juuso on hoitanut K-Market Rauhankatua hyvin ja tuomme nyt oman kädenjälkemme kaupan työhön.
  • Loistavan asiakaspalvelun lisäksi tulemme panostamaan entistä enemmän hedelmä-, vihannes- leipä- ja lihaosastoon. Asiakkaat käyttävät Rauhankatua pääasiallisena ostopaikkana ja haluamme vahvistaa tätä tekemällä kaupasta entistä ruokaisamman. Rauhankatu on tunnettu myös laajasta valikoimastaan ja tulemme myös jatkossa varmistamaan sen, että Rauhankadulta asiakkaat löytävät Kruunuhaan laajimman ja parhaimman ruokakaupan valikoiman.

Jesse on kauppiassukua neljännessä polvessa

Jesse Lintumäki kertoo, että hän jatkaa suvun kauppiasperinteitä. Hänen suvullaan tulee 2023 täyteen 100 vuotta kauppiaina.

  • Isoisäni aloitti kauppiaana Helsingin Malmilla vuonna 1923, joten ympyrä jälleen sulkeutuu, kun aloitan itse kauppiaana Helsingissä.

Jesse on aloittanut kaupan työt 7-vuotiaana, kun hän auttoi vaaria hänen kaupassaan. Vaarin jäätyä eläkkeelle hän työskenteli isänsä kaupassa ja sittemmin viisi vuotta myös kauppiaana. Viimeiset kolme vuotta Jesse on työskennellyt isänsä kaupassa Vantaalla. Elinan taustat ovat asiakaspalvelutyöstä kaupan alalta ja ilmailun maailmasta. Elina on valmistunut vuosi sitten palvelumuotoilijaksi ja odottaa innolla pääsevänsä suunnittelemaan ja toteuttamaan uusia ideoista asiakkaita varten.

  • Tuleva viidennen polven kauppias Elsa 2 v. ja 8 kk, tulee myös kanssamme seikkailemaan kaupan hyllyjen väliin, lupaavat Jesse ja Elina.

Lisätietoja: K-kauppias Jesse Lintumäki, puh. 040 826 2412

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Yrityksestä

K-ryhmän noin 43 000 hengen porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme kahdeksassa maassa. Autamme yli 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia