K-Market Ruukin Katja Korvanen on finaalissa Vuoden työnantajakauppiaaksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 7.10.2020

Ruukkilainen K-kauppias Katja Korvanen on finalisti K-duuni-kilpailun Vuoden työnantajakauppiaan-sarjassa.

Finaalipaikka aiheutti vakavia ilonpurkauksia

Katja kertoi, että hänen ehdokkuutensa oli tehty ”aivan selän takana” ja hän oli onnellisen tietämätön asiasta. Kun hänelle soitettiin finaalipaikasta, Katja oli koulutuksessa ja hänen piti karata sieltä pihalle hyppimään ja kiljumaan – ilosta.

”Olemme olleet puolisoni Pasin kanssa K-Market- kauppiaina 13 vuotta kotikylälläni Ruukissa. Kaupallamme on niin mahtava henkilökunta, he ovat meidän perhettämme! Kun olemme Pasin kanssa vapaalla, niin hommat hoituvat kaupalla eikä meidän tarvitse vahtia puhelinta”, Katja hehkuttaa porukkaansa. ”Meillä kaupan porukka rakastaa työtään yhtä paljon kuin minäkin.”

Katja on aloittanut kaupan työt 11-vuotiaana juuri nykyisessä kaupassaan kuorman purkajana, äiti työskenteli myös silloin siellä. Katja tunnustaa omaavansa jatkuvan tiedonjanon, takana on muutaman vuoden takainen eMBA-tutkinto ja nyt hän on mukana Oulun ammattikorkeakoulun naisille tarkoitetussa fLeader-koulutuksessa. ”Itsensä kehittäminen on minulle hyvin tärkeää ja patistelen myös henkilökuntaani kouluttautumaan itseään kiinnostavissa asioissa.”

Katja puhuu koko ajan me-muodossa. Katja katsoo perheensä muodostuvan puoliso-Pasista, tytär-Emmasta (9 v.) ja henkilökunnastaan. K-Market Ruukin Facebook-sivuilta voi seurata Katjan ja Emman leivontalähetyksiä sekä hauskoja päivityksiä kaupan arjesta. https://www.facebook.com/kruukki/

Asiakkaiden ja työkavereiden antamia perusteluita Katjalle Vuoden K-ryhmän työntajaksi

Katjan iloisuutta ja positiivista elämän asennetta kiitellään. K-Market Ruukin hyvän ilmapiirin voi aistia kaupassa käydessään ja mukava työpaikka näkyy myös henkilökunnan käytöksessä. Kiitosta saa myös paikallisten nuorten työllistäminen.

K-duuni-kilpailun kriteerit

K-duuni kilpailussa etsitään sekä vuoden K-työnantajakauppiasta että K-ryhmän vuoden kaupan työntekijää. Ehdokkaina kilpailussa saattoivat olla kaikki K-kauppojen työntekijät ja K-kauppiaat ja heitä sai ehdottaa kilpailuun työkaverit ja asiakkaat. Finaaliin valittiin molemmista sarjoista kolme kauppiasta ja työntekijää.

Vuoden työnantajakauppiaan kriteerit 2020: K-kauppias, jonka kaupassa on ilo ja turvallista asioida. Kaupassa voi aistia hyvän työilmapiirin ja sieltä saa hyvää ja asiantuntevaa asiakaspalvelua. K-kauppias on vastuullisella toiminnallaan edistänyt oman työyhteisönsä hyvinvointia

Molempien sarjojen voittajat julistetaan la 31.10.2020 virtuaalisessa K Team live-lähetyksessä.

Lisätietoja:
K-kauppias Katja Korvanen, puh. 044 304 1274, mail: katja.korvanen@k-market.com
K-kauppiasliitto kenttäpäällikkö Caj Sainio, puh. 040 575 2066, mail: caj.sainio@k-kauppiasliitto.fi
Kesko Oyj, HR Specialist, Annukka Rautopuro, puh. 040 662 5661, s-posti annukka.rautopuro@kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia