K-Marketien kiusaamisvapaa vyöhyke on palkittu vuoden kansanterveyspalkinnolla

Report this content

K-Market-kaupat julistautuivat kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi viime syksynä. Nyt toimintatavalle myönnettiin vuoden 2022 kansanterveyspalkinto. Tunnustuksen jakaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valtakunnallisesti merkittävästä kansanterveyden hyväksi tehdystä työstä.  

Kiusaamisvapaa vyöhyke on tänään saanut vuoden kansanterveyspalkinnon osana Kansanterveyspäivää, jonka teemana tänä vuonna on terveyden eriarvoisuuden vähentäminen. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta teki päätöksen palkinnon myöntämisestä.

THL:n mukaan K-Marketien toimintamalli muistuttaa, että kiusaamiseen puuttuminen ei ole ainoastaan koulun tai kodin asia. K-Marketit ovat herättäneet näkyvästi yhteiskunnallista keskustelua kiusaamisen ehkäisystä ja tarjonneet muillekin mallin puuttua kiusaamiseen. Kiusaamisvapaa vyöhyke saa kansanterveyspalkinnon, sillä se osoittaa, että lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

“Kaikilla aikuisilla on vastuu puuttua kiusaamiseen. Kuten THL:n hieno tunnustus kertoo, asia on iso myös kansanterveyden kannalta. K-Marketit ovat vahvasti osa omaa yhteisöään ja se näkyy kaikessa toiminnassa. Haluamme näyttää omalta osaltamme esimerkkiä kiusaamisen ehkäisemisessä ja kannustaa kaikkia mukaan”, sanoo johtaja Jesper Åberg K-Marketista.

Kansanterveyspalkinto jaettiin tänä vuonna kahdeksannen kerran. Vuonna 2021 palkinnon sai Sekaisin Kollektiivin Sekasin-chat-palvelu.

Valtakunnallinen vaikutus yhden kauppiaan aloitteesta

Kiusaamisvapaa vyöhyke tarkoittaa, että kauppa tarjoaa kiusatulle lapselle tai nuorelle tarvittaessa turvallisen paikan, jossa on aina välittävä aikuinen. Se sai alkunsa, kun kauppias Ville Kestilä kohtasi oman kauppansa ympäristössä koulukiusaamista. Hän tarttui asiaan ja julisti syksyllä 2020 kauppansa kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi. K-Market-ketjussa kiusaamisvapaasta vyöhykkeestä lähdettiin rakentamaan toimintamallia, joka vuoden aikana levisi kaikkiin lähes 800:aan K-Market-kauppaan ympäri Suomea ja on nyt ketjun kaupoissa pysyvä toimintatapa.

K-Marketien kumppanina kiusaamisvapaalla vyöhykkeellä toimii Mannerheimin lastensuojeluliitto. MLL tarjoaa kauppiaille ja kauppojen henkilökunnalle koulutusta ja neuvoja kiusaamisen ehkäisemiseen. K-Marketeissa on esimerkiksi jaossa MLL:n Välittävän aikuisen muistilista. Se neuvoo, miten toimia kiusaamistilanteessa.

“Kaupassa huomattu kiusaaminen voi olla yksittäinen ikävä tilanne, mutta se saattaa liittyä myös pitkäkestoiseen kiusaamiseen. Moni lapsista ja nuorista tarvitsee kanavan, jossa voi akuutin tilanteen jälkeen saada apua. MLL Lasten ja nuorten puhelin ja chat tarjoavat luottamuksellista keskusteluapua koulutetun, vapaaehtoisen aikuisen tai ammattilaisen kanssa”, sanoo auttavien puhelinten ja digipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki MLL:stä.

Kiusaamisvapaa vyöhyke on näkynyt kaupoissa ja mediassa, ja sillä on ollut vaikutusta. K-ryhmän teettämän kyselyn mukaan 25 prosenttia kampanjan huomanneista sanoo sen saaneen heidät puuttumaan aktiivisesti kiusaamiseen. 

”Vaikka kauppa ei yksin voi ratkaista kiusaamista, haluamme yhdessä MLL:n kanssa nostaa tärkeää asiaa esiin. Kiusaamisen ehkäiseminen voi vaikuttaa hyvinvointiin monella tavalla, ja siksi haluamme rakentaa yhteisöjä, joissa kiusaamista ei esiinny. Sekä asiakaspalaute että kansanterveyspalkinto kertovat meidän olevan oikealla tiellä”, kertoo Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio.

Lisätietoja:

Magdaleena Ignatius
viestintäpäällikkö, päivittäistavarakauppa
K-ryhmä
puh. 041 543 8602
etunimi.sukunimi@kesko.fi

Kiusaamisvapaa vyöhyke, K-Market
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/oman-kylan-kauppa/kiusaamisvapaa

Välittävän aikuisen muistilista, Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL
https://www.mll.fi/tue-tyotamme/lahjoita/valittavan-aikuisen-muistilista/

K-Market-ketju on osa K-ryhmää. Ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa eri puolilla Suomea, Hangosta Nuorgamiin. Jokaisessa K-Marketissa toimii kauppiasyrittäjä, joka luo kaupan valikoiman ja palvelut asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. K-Market-ketjun kaupat ovat sitoutuneet kiusaamisvapaa vyöhyke -toimintatapaan. www.k-market.fi

Avainsanat:

Tilaa