• news.cision.com/
  • K-ryhmä/
  • K-ryhmä avaa 10 ensimmäistä sähköautojen latausasemaa Tampereelle, Turkuun, Kuopioon, Lappeenrantaan, Porvooseen ja pääkaupunkiseudulle

K-ryhmä avaa 10 ensimmäistä sähköautojen latausasemaa Tampereelle, Turkuun, Kuopioon, Lappeenrantaan, Porvooseen ja pääkaupunkiseudulle

Report this content

K-ryhmä avaa kuluvan syksyn aikana 10 ensimmäistä K-Lataus-verkostoon kuuluvaa sähköautojen latausasemaa K-kauppojen yhteyteen eri puolille Suomea. Jokaisella latausasemalla on vähintään kaksi pikalatauspistettä ja neljä peruslatauspistettä. Parhaimmillaan sähköautoilijat pystyvät hoitamaan suuren osan autonsa latauksista kauppareissujen yhteydessä.

Syksyn aikana avattavat 10 latausasemaa ovat lähtölaukaus suurprojektille, sillä kokonaisuudessaan K-Latauksen verkosto kattaa vuoden 2019 lopussa lähes 400 sähköautojen latauspistettä yli 70 latausasemalla muodostaen merkittävän osan koko Suomen latauspisteverkostosta. Sähköautojen lataaminen on onnistunut tähänkin asti peruslatauspisteillä tiettyjen K-kauppojen yhteydessä. K-Latauksen latausasemien myötä suurimpaan osaan olemassa olevia kohteita lisätään pikalatauspisteet. Lisäksi latausasemia rakennetaan kymmeniin täysin uusiin kohteisiin.

- Täyssähkö- ja hybridiautojen osuus Suomen autokannasta on kasvussa ja ne kiinnostavat suomalaisia autoilijoita yhä enemmän. Asiakkaiden kasvava kiinnostus sähköautoilua kohtaan tarkoittaa myös sitä, että Suomen latauspisteverkostoa pitää kasvattaa samaa tahtia. Tähän työhön tuomme oman panoksemme, kuvailee K-ryhmän autokaupan toimialajohtaja Johan Friman.

Sähköautojen latausasema ja K-kauppa ovat luonteva pari

Kauppa on monen suomalaisen elämän rytmittäjä. Miljoona suomalaista käy kaupassa päivittäin. Kun yhtälöön lisätään se, että suomalaiset ajavat autollaan keskimäärin 52 kilometriä vuorokaudessa ja esimerkiksi juuri ensiesitelty Audi e-tron yltää 400 kilometrin toimintamatkaan, julkinen latausverkosto voi täyttää parhaimmillaan sähköautoilijan kaikki lataustarpeet.*

- Rakentamalla sähköautojen latauspisteitä kauppojen yhteyteen eri puolille Suomea tuomme uuden ajan liikkumisen helposti asiakkaidemme ulottuville riippumatta siitä, missä he asuvat. Kokonaisuudessaan K-Lataus-verkosto täydentää Suomen julkista pikalatausverkostoa peräti yli 50 prosenttia**, toteaa K-ryhmän autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi.

K-Latauksen latausasemat tarjoavat asiakkaille kattavat mahdollisuudet erityyppisten sähköautojen lataamiseen. Peruslatauspisteellä voi ladata sähköautoaan tyypin 2 mukaisesta pistorasiasta, johon oman ajoneuvon latauskaapeli kytketään. Pikalatauslaitteista puolestaan löytyy sekä CCS Combo- ja CHAdeMo-latausliitin.

Nyt avattavat K-Latauksen latausasemat mahdollistavat täyssähköautojen ja ladattavien hybridien lataamisen seuraavien K-kauppojen yhteydessä:

  • Tampere: K-Citymarket Linnainmaa ja K-Supermarket Westeri
  • Turku: K-Citymarket Kupittaa ja K-Citymarket Länsikeskus
  • Kuopio: K-Citymarket Päiväranta
  • Lappeenranta: K-Citymarket Lappeenranta
  • Porvoo: K-Supermarket Tarmola
  • Helsinki: K-Citymarket Easton ja K-Citymarket Malmi
  • Vantaa: K-Citymarket Koivukylä

Latausasemat tunnistaa selkeästä K-Lataus-tunnuksesta. Verkoston latausasemien sijainnit voi tarkistaa osoitteesta k-lataus.fi.

K-Lataus-verkoston latausasemat rakennetaan eri puolille Suomea vuosien 2018–19 aikana. Uusista latausasemista ja niiden sijainneista kerrotaan työn edetessä.

Mahdollisimman suuri osa latauspisteiden sähköstä tuotetaan K-Kauppojen katoille asennetuilla aurinkovoimaloilla. Ensimmäisinä avattavista kymmenestä latausasemasta kuudessa voidaan hyödyntää aurinkovoimaa. K-ryhmä on Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä, ja kaikki K-ryhmän Suomessa hankkima sähkö on uusiutuvaa.

*
”Miljoona suomalaista käy kaupassa päivittäin.” Lähde: Kaupan liitto
”Suomalaiset ajavat autollaan keskimäärin 52 kilometriä vuorokaudessa.” Lähde: Liikenneviraston henkilöliikennetutkimus
Audi e-tronin toimintamatka yltää 400 kilometriin WLTP-ajosyklillä.”

** Lähde: Sähköautoilijat ry 3.4.2018

Lisätietoja:
Autokaupan toimialajohtaja Johan Friman, johan.friman@kesko.fi, puh. 010 533 8451
Autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi, heikki.ahdekivi@kesko.fi, puh. 050 523 5868
Viestintäpäällikkö, Anna Inget, anna.inget@kesko.fi, puh. 040 835 7077

K-ryhmän noin 42 000 hengen poikkeuksellisen mukava porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Autamme yli 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme jo maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta. Teemme tämän, koska haluamme tarjota hyviä valintoja niin lähimarketin hyllyillä kuin verkossakin www.kesko.fi. 

K Auto Oy toimii Volkswagen-, Audi-, SEAT- ja Porsche-henkilöautojen, Volkswagen Hyötyautojen sekä MAN-kuorma-autojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa sekä SEATin osalta myös Virossa ja Latviassa. Maahantuonnin lisäksi K-Auto toimii merkittävänä autojen vähittäiskauppiaana ja tarjoaa jälkimarkkinointipalveluja omissa liikkeissään pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Perinteisen liiketoimintansa ohella K-Auto kehittää erilaisia autoalan palvelukonsepteja ja monikanavaisia palveluja. www.k-auto.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia