K-ryhmä on avannut uuden sähköautojen pikalatausaseman K-Citymarket Kokkolan yhteyteen – Keski-Pohjanmaan ensimmäinen K-Lataus-asema parantaa merkittävästi kasitiellä liikkuvien latausmahdollisuuksia

K-ryhmä on tänään perjantaina 1. marraskuuta avannut uuden sähköautojen pikalatausaseman K-Citymarket Kokkolan yhteyteen. Latausasemalla on kahden pikalatauspisteen lisäksi neljä peruslatauspistettä, jotka parantavat huomattavasti latausmahdollisuuksia kasitien varrella ja Kokkolan seudulla. Kyseessä on Keski-Pohjanmaan ensimmäinen K-Lataus-asema. Kaikki K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on uusiutuvaa.

Latausasema sijaitsee kaupan parkkialueella lähellä kaupan sisäänkäyntiä. K-Citymarket Kokkolan kauppias Antti Ahosen mukaan latausasemalle on helppo kurvata, ajaa sitten parkkipaikalle joko kasitien puolelta tai toisen sisäänkäynnin kautta. Pikalatausasemalla nykyaikaisen sähköauton voi ladata parhaimmillaan ostosten aikana. Latausasema on sähköautoilijoiden käytössä kaupan aukioloajoista riippumatta juuri silloin, kun se asiakkaalle parhaiten sopii. K-Citymarket Kokkolan katolla on myös sähköä tuottava aurinkovoimala.

– Sähköautoilu on tulevaisuutta, ja on hienoa olla edelläkävijä. Kokkolan seudulla ei meidän lisäksemme ole montaakaan latauspalvelua tarjoavaa yritystä. Uskon, että kysyntää löytyy – tekeehän kaupan yhteydessä oleva latauspiste sähköautoilusta yhä useammalle varteenotettavamman vaihtoehdon. Latauspiste kasvattaa kiinnostusta sekä sähköautoilua että kauppaa kohtaan, sanoo K-Citymarket Kokkolan kauppias Antti Ahonen.

Lataaminen pikalatauspisteillä maksaa K-Latauksen rekisteröityneille asiakkaille 0,20 € / minuutti. Lataaminen peruslatauspisteillä on rekisteröityneille asiakkaille maksutonta 18.11. saakka, jonka jälkeen peruslataus muuttuu maksulliseksi 0,02 € / minuutti. Maksullisesta lataamisesta kertyy Plussa-pisteitä. Sähköauton lataaminen aloitetaan joko K-Lataus-sovelluksella tai erikseen tilattavalla K-Lataus-tunnisteella. K-Latauksen asiakkaaksi voi rekisteröityä joko mobiilisovelluksen kautta tai osoitteessa www.k-lataus.fi.

K-ryhmän latauspisteistä ladatulla uusiutuvalla sähköllä taitettu tänä vuonna arviolta yli neljä miljoonaa kilometriä

K-ryhmällä on latausasemia jo yli 65 kaupan yhteydessä eri puolilla Suomea. Valtakunnallisen latausverkoston rakentaminen jatkuu edelleen, ja tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä K-Lataus-verkostossa on jo lähes 400 latauspistettä yli 70 K-kaupan yhteydessä.

– K-ryhmän latausverkosto helpottaa sähköautoilijoiden arkea eri puolilla Suomea ja madaltaa samalla kynnystä sähköauton hankkimiseen. Asiakkaat ovat löytäneet hyvin latausasemamme, ja latauksia on päivittäin satoja. K-ryhmän latauspisteistä ladatulla uusiutuvalla sähköllä on taitettu tänä vuonna arviolta yli neljä miljoonaa kilometriä, sanoo K-ryhmän autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkostosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi.

K-Citymarket Kokkolan latausasema, kuten kaikki K-Latauksen latausasemat, tarjoaa asiakkailleen kattavat mahdollisuudet erityyppisten sähköautojen lataamiseen. Peruslatauspisteillä voi ladata sähköautoaan tyypin 2 mukaisesta pistorasiasta, johon oman ajoneuvon latauskaapeli kytketään. Pikalatauspisteiltä puolestaan löytyy sekä CCS Combo- ja CHAdeMo-latausliitin.

> Lisätietoja sähköautojen lataamisesta ja K-Lataus-verkoston latausasemat kartalla: www.k-lataus.fi.

Näin lataat sähköauton K-Lataus-asemalla:

· K-Lataus-sovellus on ladattavissa Applen App Storesta ja Googlen Play Storesta. Sovellusta voi käyttää myös verkkoselaimella. Sovelluksen käyttökieliä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

· Lataaminen kaikilla K-ryhmän sähköautojen latauspisteillä onnistuu K-Lataus-sovelluksen avulla. Lataaminen on mahdollista myös veloituksettomalla ja erikseen tilattavalla K-Lataus-tunnisteella

(RFID). Lataaminen onnistuu myös aiemmin tilatulla tunnisteella. Rekisteröityneille asiakkaille pikalatauspisteiden hinta on 0,20 € / minuutti ja peruslatauspisteet ovat maksuttomia 18.11. saakka, jonka jälkeen lataaminen peruslatauspisteellä maksaa 0,02 € / minuutti. Maksullisesta lataamisesta kertyy Plussa-pisteitä.

· Rekisteröitymättömät asiakkaat voivat ladata kertamaksulla K-Lataus-sovelluksen tai K-Lataus.fi-sivuston kautta. Lataamisen hinta rekisteröitymättömälle asiakkaalle on pikalatauspisteillä 0,20 € / minuutti + 1 € aloitusmaksu. Peruslatauspisteen käytöstä maksetaan vain 1 € aloitusmaksu 18.11. saakka, jonka jälkeen lataaminen maksaa 0,02 €/minuutti + 1 € aloitusmaksu.

· Lataamisen voi maksaa yleisimmillä luottokorteilla (Visa, Mastercard) ja kortista riippuen credit- tai debit-ominaisuudella.

Lisätietoja: 
K-kauppias Antti Ahonen, K-Citymarket Kokkola, antti.ahonen@citymarket.fi, puh. 040 762 1565 
Autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi, K-ryhmä, heikki.ahdekivi@kesko.fi, puh. 050 523 5868 
 

K-ryhmän noin 43 000 hengen poikkeuksellisen mukava porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Autamme yli 1800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme jo maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta. Teemme tämän, koska haluamme tarjota hyviä valintoja niin lähimarketin hyllyillä kuin verkossakin. www.kesko.fi   

K Auto Oy toimii Volkswagen‐, Audi‐, SEAT‐, CUPRA- ja Porsche‐henkilöautojen sekä Volkswagen Hyötyautojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa sekä SEATin osalta myös Virossa ja Latviassa. K Auto Oy toimii myös MAN‐kuorma‐autojen ja MAN TGE -pakettiautojen sekä MAN‐ ja Neoplan‐linja‐autojen maahantuojana Suomessa. Perinteisen liiketoimintansa ohella K‐Auto kehittää erilaisia autoalan palvelukonsepteja ja monikanavaisia palveluja. Tarjolla on esimerkiksi automerkkikohtaisia verkkokauppoja, mobiiliapplikaatioita ja huollon verkkovarausjärjestelmiä. www.k-auto.fi  

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa