• news.cision.com/
  • K-ryhmä/
  • K-ryhmä rakentaa Pohjoismaiden ensimmäistä ostodataan perustuvaa ravitsemusmittaria – pian K-Ostokset kertoo, kuinka paljon todella ostat sokeria, suolaa, kasviksia, kalaa ja punaista lihaa

K-ryhmä rakentaa Pohjoismaiden ensimmäistä ostodataan perustuvaa ravitsemusmittaria – pian K-Ostokset kertoo, kuinka paljon todella ostat sokeria, suolaa, kasviksia, kalaa ja punaista lihaa

Report this content

K-ryhmän asiakkaat voivat pian seurata ostostensa ravitsemuksellisia ominaisuuksia K-Ostokset-palvelussa. Palveluun tulee syksyn aikana uusi Ravintovalinnat-ominaisuus, jossa asiakkaat voivat tarkastella esimerkiksi sokerin ja kasvisten kulutusta, verrata tietoja kansallisiin ravitsemussuosituksiin sekä asettaa kulutukseen liittyviä tavoitteita. Jo ennestään K-Ostokset tarjoaa käyttäjälleen ruokaostosten kotimaisuus- ja hiilijalanjälkimittarit.

"Haluamme tarjota keräämämme asiakaskohtaisen ostotiedon pohjalta hyödyllisiä palveluja asiakkaillemme. Ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvä datapohjainen näkymä on ominaisuus, jota asiakkaat ovat toivoneet K-Ostoksiin heti palvelun julkaisusta lähtien. Asiakkaat ovat olleet tiiviisti mukana Ravintovalintojen kehitystyössä”, K-ryhmän analytiikasta, datasta ja kanta-asiakkuuksista vastaava johtaja Minna Vakkilainen kertoo.

Syksyn aikana julkaistava Ravintovalinnat näyttää asiakkaan kulutuksen suolan, sokerin, kasvisten, kalan ja punaisen lihankin määrien osalta viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Tuotteiden ravintoarvoja koskevat tiedot tulevat palveluun pääosin kansallisen tuotetietopankin kautta. Omaa kulutustaan voi verrata kansallisiin ravitsemussuosituksiin ja asettaa tavoitteita esimerkiksi suolan vähentämiseksi tai kalan lisäämiseksi ostoksissa.

”Asiakas voi halutessaan asettaa itselleen tavoitteita vaikkapa suolan vähentämiseksi. Tällöin asiakas saa palvelusta tietoa omasta suolankulutuksestaan ja näkee esimerkiksi listauksen tuotteista, joista suolaa kertyy eniten omaan ostoskoriin. Kaikkiaan tavoitteena on tarjota datan pohjalta näkymä omiin valintoihin suhteessa virallisiin ravitsemussuosituksiin. Moni yllättyy varmasti siitä, mistä oma suolan- tai sokerinkulutus oikeasti koostuu”, Vakkilainen toteaa.

Pohjoismaiden ensimmäinen automatisoitu ravitsemussovellus

”Pohjoismaissa ei ole vastaavia ravitsemussovelluksia, joihin tiedot ostetuista tuotteista tulisivat automaattisesti – asiakkaan on aiemmin täytynyt erikseen skannata tai syöttää kulutetun tuotteen tiedot. Palvelumme on myös koko maailman tasolla harvinaislaatuinen. Toiminta perustuu asiakkaan Plussa-kortin ostodataan ja tuotetietoihin. Pyrimme koko ajan kehittämään tuotetietojen kattavuutta”, Vakkilainen kertoo.

Keväällä 2019 lanseerattu K-Ostokset-palvelu on otettu asiakkaiden parissa hyvin vastaan. Palvelulla on lähes 200 000 käyttäjää ja määrä kasvaa jatkuvasti.

"Asiakkaamme kokevat tärkeäksi, että heillä on mahdollisuus saada näkymä omiin ostoksiin sekä työkaluja valintojen punnitsemiseen ja niiden vaikutusten seurantaan. Me puolestamme pidämme tärkeänä, että voimme palauttaa dataa asiakkaiden käyttöön ja siten tarjota tietoa, joka aidosti auttaa arkipäiväisten valintojen tekemisessä”, Vakkilainen summaa.

Mikä K-Ostokset?

  • K-Ostokset on datapohjainen palvelu, joka näyttää Plussa-asiakkaille heidän K-ruokakaupoista tekemänsä ostokset ja auttaa tekemään tietoisempia valintoja.
    • Ostokset näytetään kokonaisuutena sekä selkeästi kategorioittain.
    • Haluamme auttaa asiakkaitamme tekemään heidän arvojensa ja tavoitteidensa mukaisia ostopäätöksiä. K-Ostoksissa on mahdollista asettaa tavoitteita esimerkiksi ostoskorin kotimaisuustason nostamiseksi, hiilijalanjäljen pienentämiseksi tai sokerin vähentämiseksi.
    • Tiedot ovat nähtävissä viimeisen vuoden ajalta sekä lyhyempinä ajanjaksoina: yksi kuukausi ja viikko.
  • Palvelu on käytettävissä sekä selaimella että K-Ruoka-mobiilisovelluksessa.
    • Palvelu on käytettävissä K-Ruoka-sovelluksen Lisää-valikon alla.
  • Kokonaiskuvan lisäksi palvelu kertoo jo nyt ostosten kotimaisuus- ja ilmastotason
    • Kotimaisuustaso kertoo, kuinka paljon asiakkaan ostoskorissa on kotimaisia tuotteita verrattuna muihin samankaltaisiin asiakkaisiin.
    • Ilmastotaso puolestaan tarjoaa havainnollisen kokonaiskuvan ruokaostosten hiilijalanjäljestä ja ilmastovaikutuksista.
    • Palvelu myös laskee halutessa asiakkaalle realistisen tavoitteen ostosten kotimaisuustason nostamiseen tai hiilijalanjäljen pienentämiseen sekä suosittelee tekoälyn avulla ostoskoriin sopivia tuotteita.
  • K-Ostokset huomioi kaikki ne asiakkaan henkilökohtaiselle Plussa-kortille rekisteröidyt elintarvikkeisiin ja päivittäistavaroihin liittyvät ostokset, jotka asiakas on tehnyt K-Marketeissa, K-Supermarketeissa, K-Citymarketeissa tai Neste K -asemilla. Palvelu huomioi niin kivijalassa kuin verkkokaupassakin tehdyt ostokset.
  • Halutessa palvelussa voi yhdistää toisiinsa koko Plussa-talouden tiedot, jolloin on mahdollista seurata koko perheen ruokaostoksia samassa näkymässä.

Lisätietoja:
Minna Vakkilainen, datasta, analytiikasta ja kanta-asiakkuuksista vastaava johtaja, minna.vakkilainen@kesko.fi, puh. 046 920 7503
K-ryhmän mediadesk (arkisin klo 8-16), viestinta@kesko.fi, puh. 010 535 0200

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa