K-ryhmän myynti Etelä-Pohjanmaalla oli alkuvuonna 52 miljoonaa euroa

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.4.2020

K-ryhmän myynti oli Etelä-Pohjanmaalla tammi-maaliskuussa yhteensä 52 miljoonaa euroa alv 0 % ja se kehittyi 2,1 %.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 37,3 miljoonaa euroa ja se oli plussalla 2,1 %. Rakentamisen ja talotekniikan toimialan kauppa kävi 14,7 miljoonalla eurolla ja se kehittyi 2,2 %.

”Rakentamisen ja talotekniikan puolella tukkumyynti rakennusliikkeille kasvoi alkuvuonna peräti 35 %, mikä kertoo, että alueella rakennetaan aktiivisesti poikkeusoloista huolimatta” kertoo aluejohtaja Jari Alanen.

Ruuan verkkokauppoja avautuu koko ajan lisää

”Etelä-Pohjanmaalla voi ruokaa nyt ostaa verkon kautta yhteensä 14 K-ruokakaupasta ja määrä kasvaa koko ajan.” 

Lisätietoja: Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen, puh. 050 620 26

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 43 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on 11 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 25 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu yli 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. Kesko on maailman vastuullisin ruokakaupan alan yritys (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). www.kesko.fi

Tilaa