K-ryhmän myynti Keski-Suomessa oli viime vuonna 360,5 miljoonaa euroa

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.2.2020

K-ryhmän myynti Keski-Suomessa oli vuonna 2019 yhteensä 360,5 miljoonaa euroa ja se kehittyi 0,8 %.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 256,3 miljoonaa euroa ja se kehittyi 1,1 %. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myyntieurot olivat 104,2 miljoonaa ja ne olivat viime vuoden tasolla.

”Maakunnan Neste K-liikenneasemat ovat pärjänneet tiukassa kilpailutilanteessa hyvin, myynti kehittyi 4 %”, Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen kommentoi. ”Maakunnan investointivelka korjautuu hyvää vauhtia, kun K-ryhmä investoi maakuntaan lähes 50 miljoonaa euroa muutaman vuoden aikana. Investoinneilla kehitetään sekä kauppaverkostoa että tukkukauppaa ja terminaalitoimintoja.”

Lisätietoja:
Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen, puh. 050 620 26

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 43 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on 10 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 25 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. Kesko on maailman vastuullisin ruokakaupan alan yritys (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). www.kesko.fi  

Tilaa