K-ryhmän myynti oli alkuvuonna Etelä-Karjalassa 52,1 miljoonaa euroa

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.4.2023

K-ryhmän vähittäismyynti oli alkuvuonna (1-3.2023) Etelä-Karjalassa yhteensä 52,1 miljoonaa euroa ja se kasvoi 0,7 %.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 37,1 miljoonaa euroa. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 10,0 miljoonalla eurolla. Autokaupan myynnin arvo oli 5,0 miljoonaa euroa ja se kasvoi 47,1 %.

Päivittäistavarakauppaa leimaa edelleen kuluttajien varovaisuus ja hintatietoisuus, joka näkyy edullisempien tuotteiden ja tarjousten kasvavana merkityksenä. Ravintoloissa syöminen on kuitenkin vuoden takaisesta selvästi vilkkaampaa, joka näkyy Kespron vahvana myynninkasvuna alueella. Rakentamisen ja talotekniikan myynnissä näkyy vihreä siirtymä.

”Kulunut talvi on saanut ihmiset etsimään esimerkiksi energian tuotantoon ja säästöön liittyviä ratkaisuja. Aurinkopaneelit ja lämpöpumput tekevät edelleen hyvin kauppaansa”, aluejohtaja Jere Penttilä kertoo.

Erityisen voimakasta alkuvuonna on ollut autokaupan kasvu. ”Uusien autojen saatavuus on parantunut merkittävästi ja toimitusajat ovat lyhentyneet. Nyt on hyvä aika käydä tutustumassa uusiin automalleihin”, Penttilä kannustaa.

Lisätietoja: Keskon Itä- ja Keski-Suomen aluejohtaja Jere Penttilä, puh. 050 432 7600, mail: jere.penttila@kesko.fi

Tilaa