K-ryhmän vähittäismyynti oli alkuvuonna Kainuussa 27,5 miljoonaa euroa

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 29.4.2022

K-ryhmän vähittäismyynti oli Kainuussa tammi-maaliskuussa yhteensä 27,5 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja se oli viime vuoden tasolla.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 22,1 miljoonaa euroa ja se kehittyi 0,2 %. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 5,4 miljoonalla eurolla.

”Päivittäistavarakaupan myyntilukuihin voi olla tyytyväinen, koska taustalla ovat viime vuoden kovat vastaluvut ja pääsiäisostojen ajoittuminen silloin maaliskuulle”, kommentoi lukuja Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen. ”Maakunnan K-Raudoissa on kauppa kehittynyt liki 12 %.”

Kajaanin keskustaan Sammonkaaren alueelle avataan loppuvuodesta uusi K-Market rakennettavan kerrostalon alakertaan.

Lisätietoja:
Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen, puh. 0500 677 878, mail: jari.k.saarinen@kesko.fi

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka vähittäismyynti on yli 15 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on yli 11 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 17 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.  www.kesko.fi  

Tilaa