K-Supermarket Onnipekan uudistus on valmis – avajaisia vietetään koko viikon

Report this content

Pitkän historian omaava kauppa on uudistunut entistä paremmin alueen asiakkaita palvelevaksi ruokakaupaksi.

K-ryhmä aluetiedote 29.10.

Yli puoli vuotta kestäneessä remontissa uudistettiin koko kauppa lattiasta kattoon. Uudistuksen tavoitteena oli tuoda kauppa niin tekniikaltaan kuin ilmeeltään nykypäivän tarpeita vastaavaksi. Myymäläneliöitä saatiin mukavasti lisää, kun myyntipinta-ala kasvoi yli 2000 neliömetriin.

Remontin yhteydessä kaupan tekniikka ja kaikki kalusteet on uusittu moderneiksi, esimerkiksi kylmälaitteet jäähtyvät ympäristöystävällisesti hiilidioksidilla, valaistus on toteutettu led-valoin.

”Suhtaudumme ruokaan rakkaudella, ja uudistunut myymälä tarjoaa entistä paremmat puitteet palvella asiakkaita ja tarjota laajempi valikoima vaativillekin asiakkaille. Pyrimme toteuttamaan toiveet parhaamme mukaan. Lisäksi lupaamme helppoa ja sujuvaa kauppareissua spesiaalilla tujauksella”, kertoo kauppias Tatu Heinola.

Kauppa on ollut koko remontin ajan auki. Uudistuneen kaupan sykkivät sydämet ovat entistä paremmat palvelutiski ja lounaskahvio Kaffeli.

”Haluan kiittää asiakkaita ja henkilökuntaa kärsivällisyydestä jatkuvan muutoksen keskellä. Nyt voimme iloita työn lopputuloksista ja omasta mielestäni kaupasta ja erityisesti palvelutiskistä tuli todella herkullinen”, kertoo Tatu.

Kaupan valikoimasta löytyy ruokavalikoiman lisäksi luonnonkosmetiikkaa, leluja ja laaja lemmikkituotteiden valikoima. Kaffeli palvelee laajoin aukioloajoin 7–21. Kaffelin yhteydessä on lapsille 50 m2:n leikkimökki, johon voi sunnuntaisin varata myös synttärijuhlat. Foliopallotkin saa kätevästi täytettyä. Uudistetussa osassa palvelee jääkiekkomyymälä ProShop Nakkila, josta voi tilata vaikka kustomoidut luistimet tai teroituttaa niin ammattitason kuin koululaisten luistimet. Kaupassa on uutena myös Finnmarin kumppanuusosasto, Otto- ja talletusautomaatti OttoPlus. Kaasua myydään entiseen tapaan.

Onnipekalla on pitkä historia. Onni-pappa perusti sekatavarakaupan Nakkilan Kukonharjaan vuonna 1946. Pekka Heinola perusti Onnipekan nykyiselle kauppapaikallaan vuonna 1974. Nykyinen kauppias Tatu on kolmannen polven kauppias ja keskittynyt rakentamaan Onnipekasta asiakkaiden näköistä  kauppaa. Onnipekka onkin nykyään sopivan kokoinen, yllättävä ja palveleva maaseutukauppa.

”Moni nakkilalainenkaan ei tiedä, että meidän kaupan yläkerrassa on Pirkka-kabinetti ja kauppamuseo, sinne ovat kaikki kaupan aukioloaikoina tervetulleita tutustumaan. Pekka Heinola esittelee mielellään vanhojen tavaroiden historiaa”, vinkkaa Tatu.

Uudistetun kaupan avajaisia vietetään 28.10–3.11. Maanantaista perjantaihin on tarjouksia, markkinahumua, tuote-esittelijöitä ja monenlaista oheisohjelmaa. Avajaiskahvit juodaan torstaina ja perjantaina.

Lisätietoja: kauppias Tatu Heinola, puh. 040 530 6032

Tilaa