Katja Ketola aloittaa kauppiasuransa Piippolan K-Market Vaarintorilla

Katja Ketola on uusi K-kauppias ja aloittaa K-Market Vaarintorilla 1.2.2019 lähtien Piippolassa Siikalatvalla.

– Piippola on hyvin tuttua seutua minulle. Olen viimeiset kymmenen vuotta työskennellyt osastovastaavana K-Market Pulkkilassa, joka on vain noin 10 km päässä tulevasta kaupastani. Valmistuin viime marraskuussa K-kauppiaaksi ja on unelmien täyttymys, että saan näin nopeasti oman kauppani, kertoo Ketola.

– Aikaisempi kauppias ja henkilökunta ovat pitäneet kaupasta hyvää huolta, joten lähtökohdat aloitella omaa kauppiasuraa ja kehittää kaupan toimintaa ovat erinomaiset, jatkaa Ketola.


Ketola kertoo, että hänen tavoitteenaan on luoda asiakkaiden tarpeita ja toiveita täyttävä valikoima, jolloin kaikki tarpeellinen löytyisi oman kylän alueelta. Ketolalla on erityistä kiinnostusta kehittää kaupassa erityisesti hevi- ja paistopisteosastoa.

– Asiakaspalvelussa pyrimme ylittämään asiakkaan odotukset niin että jokaisesta käynnistä jää hyvä asiointikokemus. Tavoitteena on olla lämminhenkinen koko kylän ajassa mukana toimiva kyläkauppa, sanoo Ketola.


Lisätietoja:
K-kauppias Katja Ketola, p. 040 762 7783

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi 

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa