Kellossa avataan vahvasti paikallinen oman kylän K-Market

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.2.2021

Kellossa on rakennettu yhdeksän kuukautta täysin uutta K-Marketia, joka avataan tämän viikon torstaina 18.2. klo 10. K-kauppiaina toimivat Hanne ja Timo Similä.

Asiakkaat ovat tsempanneet koko rakennusajan

Hanne ja Timo kiittävät asiakkaitaan saamastaan tsempistä ja kannustuksesta koko rakennusajan: ”Asiakkaamme ovat olleet hengessä mukana koko rakennusajan. Olemme saaneet heiltä niin runsaasti tsemppiä sekä lämpöä, että niistä on saatu paljon voimaa ja uskoa tähän työhön!”

Uusi K-Market Kello on vahvasti paikallinen työntekijöitään myöten. Hanne ja Timo kertovat, että työntekijät ovat paikkakunnalta. ”Meillä on hieno tiimi, mukana kaupan entisiä tuttuja työntekijöitä ja uusia rekrytoitiin neljä henkilöä”, hehkuttavat kauppiaat.

Valikoimat on rakennettu asiakkaiden näköiseksi

”Olemme säästäneet kaikki asiakastoiveet vanhalta kaupalta ja ne tuotteet löytyvät jo hyllyistämme. Facebookissa kysyimme, mitä gluteenittomia tuotteita halutaan ja nekin on saatu pääosin kaikki valikoimiin”, Similät kertovat. ”Tuotetoiveita saa esittää ja lisäksi jatkamme entistä hyvää käytäntöä, että kassoilla on vihot, jonne toiveet kirjataan.”

Tuotevalikoimaa on tehty hartaudella ja ajan kanssa: ”Haluamme, että tuotevalikoimat on räätälöity juuri alueemme asiakkaille.” Kaupassa on runsas valikoima lähialueen tuottajien tuotteita; pienleipomoista, paikallisia luomutuotteita, hunajaa pientuottajalta, kahvia Kiviniemestä ja hamppuöljyä Kempeleestä.

Myös helposti mukaan otettavat ateriat ja välipalat ovat saaneet oman tilansa heti kauppaan sisään tultaessa. Kahviautomaatista saa vastajauhetusta kahvista mukaan kahvit ja kaakaot. Mehukone puristaa tuoreet sitrusmehut oman maun mukaan.

K-Market Kellon visuaalinen ilme on tehty paikkakunnan näköiseksi

Kauppaan on tuotu paikallisen valokuvaajan Timo Vehkaojan kuvin paikkakunnan upeat merimaisemat. Pullonpalautusautomaatin luona voi ihastella Kiviniemen merimaisemaa ja kuvia on ympäri myymälän. Kauppiaat Hanne ja Timo ovat iloisia, että ovat saaneet olla vaikuttamassa kaupan rakentamisessa ja visuaalisen ilmeen luomisessa. ”Kalusteita on kustomoitu nimenomaan meidän kaupalle. Muun muassa kaluste kahvipapumyllylle on paikallisen puusepän tekemä ja todella upea!”, kehaisevat Similät. Hedelmä- ja vihannesosastolla pääsee lähelle Välimeren tunnelmaa kauppaan rakennetun oliivipuun myötä.

Koko K-Market Kellon tekniikka on nykyaikaista ja energiataloudellista. Kylmää ja pakkasta vaativat elintarvikkeet ovat ovien takana. Valaistus on toteutettu säädettävillä led-valaisimilla ja ulkovalaistus on yöaikaan himmeneviä led-valaisimia. Nopeaan ja vaivattomaan asiointiin on myös kaksi itsepalvelukassaa. Lisäpalveluina ovat Postin pakettiautomaatti sekä Matkahuollon, Schenkerin ja Postnordin pakettipalvelut.

Kaupparakennuksen koko on kaikkiaan noin 900 m2, joista myyntialaa on noin 600 m2.

Turvallisuus ennen kaikkea

”Tänä päivänä on tärkeää, että henkilökunnan on turvallista työskennellä ja asiakkaiden asioida. Olemme voineet ottaa tässä kaupassa jo alusta alkaen huomioon turvallisuusseikkoja”, kertovat Hanne ja Timo. Kaupan sisäänkäynnissä on käsidesiautomaatti. Pullonpalautusautomaatin vieressä on käsienpesuallas, kassoilla pleksit ja henkilökunta on koulutettu turvatoimiin. Ostoskärryjä ja maksupäätteitä puhdistetaan aktiivisesti.

K-Market Kellon aukioloajat ovat arkisin klo 7-22, lauantaisin 8-22 ja sunnuntaisin 10-22.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi
 

Lisätietoja:
K-kauppias Timo Similä, puh. 045 672 1159, mail: timo.simila@k-market.com
K-kauppias Hanne Similä, puh. 044 570 9316, mail: hanne.simila@k-market.com
Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen, puh.0500 677 878, mail: jari.k.saarinen@kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia