Kesätöitä ysiluokkalaisille K-ryhmän ja 4H-järjestön yhteistyöllä

Report this content

K-ryhmä ja Suomen 4H-liitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitojen parantamiseksi 9. luokan päättäville nuorille. Tavoitteena on tarjota kesätöitä mahdollisimman monelle nuorelle.

Kaupan ala on merkittävä nuorten työnantaja ja K-ryhmälle on tärkeää tavoittaa nuoria jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset työkokemukset tulevat ajankohtaisiksi.

"Nuorten työelämävalmiuksien edistäminen on meidän yhteinen intressi ja meitä yhdistää 4H-järjestön kanssa vahva toimijuus paikallisella tasolla aivan pienimpiä kuntia myöten. Ysit töihin -malli tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden olla mukana tukemassa nuoria heidän urapolkujensa alussa", kertoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Visa Myllyntaus.

K-ryhmän ja 4H:n yhteistyö on osa 4H:n Ysit töihin -hanketta, joka alkoi viime syksynä 14 kunnan alueella Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Ysit töihin -mallissa tavoitteena on mahdollistaa kahden viikon kesätyökokemus jokaiselle 9. luokan päättävälle nuorelle. Pilotoinnin jälkeen toiminta laajenee asteittain valtakunnalliseksi. 

"Me 4H:ssa olemme todella iloisia käynnistyvästä yhteistyöstä. K-ryhmän kaupat tunnetaan laajasti vastuullisina toimijoina. Tämä yhteistyö on hieno osoitus siitä, miten vastuullisuutta osoitetaan konkreettisilla teoilla", iloitsee Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski

Yhdeksännen luokan jälkeinen kesä on nuoren elämässä merkittävä taitekohta. Sen jälkeen moni asia muuttuu. Kokemus työn saamisesta ja onnistumisesta juuri tässä kohtaa voi olla se ratkaiseva asia, joka kääntää nuoren tulevaisuuden suunnan positiiviseksi. 

Uusi yhteistyömalli tähtää konkreettisella tavalla nuorten työllistymiseen. Paikalliset 4H-yhdistykset kouluttavat yhdessä K-kauppiaiden kanssa nuoret työelämän pelisääntöihin. Samalla K-kauppiaat tutustuvat alueen yhdeksäsluokkalaisiin. Kiinnostuneilla on mahdollisuus hakeutua kesätöihin K-ryhmän kauppoihin.

K-kauppiaat ja Kesko työllistävät tänäkin kesänä yhteensä noin 5000 kesätyöntekijää. Määrä on samaa tasoa kuin aiempinakin vuosina. K-ryhmä onkin yksi Suomen suurimmista kesätyöllistäjistä. 

Lisätietoja:

Tomi Alakoski, Suomen 4H-liitto, puh. 040 501 5307 tomi.alakoski@4h.fi
Visa Myllyntaus, K-ryhmä, puh. 050 344 1136, visa.myllyntaus@kesko.fi

K-ryhmä on Suomen suurin kaupan alan toimija päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. K-ryhmässä on noin 1 800 kauppaa kahdeksassa maassa ja se työllistää noin 41 000 henkeä. Vastuullisuus on K-ryhmälle strateginen valinta ja jokapäiväistä työtä. Vastuullisuustyön painopisteitä ovat vastuullinen hankinta, tuoteturvallisuus, ympäristö ja hyvä hallinto. Lue lisää: www.kesko.fi

Suomen 4H-liitto on valtakunnallinen nuorisojärjestö, jossa on 50 000 jäsentä. Lapsille ja nuorille monipuolista toimintaa järjestävät yli 200 4H-yhdistystä eri puolilla Suomea. Olemme lähellä lapsen ja nuoren asuinympäristöä niin maalla kuin kaupungeissa. Arvojamme kuvaavat neljä H-kirjainta: harkinta, harjaannus, hyvyys, hyvinvointi. Lue lisää: www.4h.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia