Kesko ostaa Espoontorin kauppakeskuksen

Report this content

Kesko Oyj on ostanut Espoon keskuksessa sijaitsevan Espoontorin kauppakeskuksen hallintaan oikeuttavan osake-enemmistön. Keskon tavoitteena on jatkaa alueella käynnistettyä kaupallisten palveluiden kehitystyötä.

Kauppakeskus Espoontori sijaitsee nopeasti kehittyvällä Espoon keskuksen alueella ja palvelee alueen asukkaita päivittäisessä asioinnissa. Keskuksessa toimii nykyisin muun muassa K-Supermarket, Tokmanni, apteekki ja muita kauppoja sekä kahvila- ja ravintolapalveluita. Kauppakeskus hyötyy juna-aseman välittömästä läheisyydestä ja sen vetovoima tulee entisestään kasvamaan lähivuosina valmistuvan Espoon kaupunkiradan sekä alueen uudistumisen ja tiivistymisen ansiosta.

”Espoon keskus on Espoon kaupungin strategiassa nimetty tiiviin kaupunkikeskustan kehittämisalue hyvän raideliikenneyhteyden varrella. Kolmen kilometrin sisällä Espoon keskuksesta asuu jo tällä hetkellä noin 40 000 asukasta. Espoontorin osakekaupan ansiosta voimme yhteistyössä kaupungin ja muiden osakkeenomistajien kanssa olla rakentamassa kehittyvän alueen asukkaille entistäkin vahvempia kaupallisia palveluita aivan rautatieaseman kupeessa”, Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula kommentoi.

Kauppakeskuksen jatkokehittämistä aletaan valmistella jo aiemmin käynnissä olleen kaavaprosessin pohjalta. Keskon näkemyksen mukaan uuden asemakaavan myötä alueelle on mahdollista rakentaa merkittävästi lisää kaupan neliöitä, asumista sekä näiden vaatimia pysäköintipaikkoja.

”Toiveemme on, että voisimme omalta osaltamme tukea Espoon keskuksen kehittymistä edelleen kaupungin tavoitteiden mukaisesti. Samalla toteutamme Keskon kasvustrategian mukaista aktiivista kauppapaikkaverkoston kehittämistä kasvukeskuksissa. Olemme valmiita tutkimaan merkittävästi nykyistä suuremman K-kaupan toteuttamista sekä mahdollistamaan myös uusien toimijoiden sijoittumisen samaan yhteyteen”, Sivula toteaa.

Lisätietoja:
aluejohtaja Mika Sivula, puh. 050 478 7094, sähköposti: mika.sivula(a)kesko.fi

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka vähittäismyynti on noin 16 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on noin 12 miljardia euroa ja Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.  www.kesko.fi

Tilaa