Kespron Kotkan noutotukku muuttaa uusiin tiloihin Jumalniementielle

Report this content

Kespron Kotkan noutotukulle remontoidaan parhaillaan uusia tiloja osoitteeseen Jumalniementie 2. Uuden tukun rakentamisessa hyödynnetään vahvasti kotkalaista rakennusosaamista. Uuden tukun arvioitu valmistumis- ja avauspäivä on 23.4.2020.

- Uuden tukun rakentamisessa on haluttu hyödyntää paikallista osaamista. Pääurakoitsija toimii kotkalainen rakennuttajapalvelu Pikkarainen Oy. Rakentamisen alihankkijoina käytetään Suomeen rekisteröityjä yrityksiä, kertoo Kespron aluejohtaja Tommi Nuutinen.

Uudet tukun tilat mahdollistavat tuotteiden paremman sijoittelun myymälään. Tukun tuoretuotteille tarkoitetut kylmäsäilytystilat kasvavat vanhaan verrattuna. Lisäksi kylmäsäilytystilat muutetaan energiatehokkaimmiksi. Uudet tilat helpottavat myös henkilökunnan työskentelyä.

- Kotkan tukkuun on valtatieltä E18 lyhyt matka, jolloin myös Loviisan ja Haminan suunnasta tulevien asiakkaiden on helppo asioida meillä. Sijainti on keskeisellä paikalla muiden asiakkaidemme yritystoimintaa palvelevien liikkeiden yhteydessä. Saman kadun varressa sijaitsee mm. Onninen, K-Rauta ja K-Citymarket, jatkaa Nuutinen.

Kespron Kotkan tukussa työskentelee sesongista riippuen noin 10 henkilöä. Uuden tukun aukioloajat tulevat olemaan ma-pe 7:00-17:00 ja la 7:00-12:00. Sunnuntaisin tukku on kiinni.

Tukun varastossa heti saatavilla oleva valikoima säilyy entisellään. Asiakkaiden saataville lisätään usean tuhannen tuotteen tilausvalikoima, jolloin tukusta saatavilla olevien tuotteiden lukumäärä kasvaa oleellisesti. Uuteen tukkuun remontoidaan myös ajanmukainen maistatuspiste, jossa tarjotaan asiakkaille ideoita oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Kespron Kotkan uusi noutotukku: Jumalniementie 2, 48600 Kotka.

Lisätietoja:
Aluejohtaja Tommi Nuutinen, Kespro, p. 010 533 7400

Kespro on Suomen johtava foodservice-toimialan tukkukauppa, joka toimii sekä asiakasyritystensä että kuntien kumppanina Suomessa. Kespro tarjoaa asiakkailleen räätälöidyt ja monipuoliset hankintaratkaisut sekä toimitus- ja noutopalvelut. Kaikki toiminta perustuu tinkimättömään laatuun ja aitoon asiakasymmärrykseen. Kespro haluaa tehdä ulkona syömisestä elämyksellisempää, vastuullisempaa ja suositumpaa. Kespro on osa K-ryhmää. www.kespro.com

Tilaa