• news.cision.com/
  • K-ryhmä/
  • Kespron tutkimus: Ainakin kolmannes suomalaisista osallistuu tänä vuonna pikkujouluihin – 27 prosenttia vielä epävarmoja

Kespron tutkimus: Ainakin kolmannes suomalaisista osallistuu tänä vuonna pikkujouluihin – 27 prosenttia vielä epävarmoja

Report this content

Suomalaisista 32 prosenttia kertoo osallistuvansa tänä vuonna pikkujouluihin. Heistä 53 prosenttia ei odota pikkujouluilta koronaturvatoimia. Vapaa seurustelu ja hyvä ruoka nähdään suomalaispikkujoulujen suosituimpina aktiviteetteina. Juhlijoista 14 prosenttia valitsee baaritiskillä mieluiten alkoholittoman juoman, selviää Kespron Pikkujoulututkimuksesta.*

”Joulu on perinteiden aikaa ja tämän vuoden pikkujoulututkimuksesta nähdään, että myös pikkujoulut palaavat poikkeusvuosien jälkeen perinteisemmiksi. Tulosten mukaan merkittäviä muutoksia suomalaisten odotuksissa pikkujoulujen tarjoiluja ja ohjelmaa kohtaan ei juuri ole viime vuoteen verrattuna”, kiteyttää Kespron asiakastieto- ja markkinointiyksikön johtaja Hannu Korhonen.

Kespron Pikkujoulututkimus toteutettiin nyt toista kertaa. Ensimmäisen kerran tutkimus tehtiin viime vuonna niin ikään pikkujoulusesongin alla.

”Viime vuoden tapaan tämän vuoden pikkujoululta odotetaan vapaata seurustelua ja hyvää ruokaa. Suomalaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa pikkujoulupöytään toivoi lähes neljännes vastaajista. Vain kaksi prosenttia vastasi, että ruoalla tai sen laadulla ei ole väliä”, sanoo Korhonen.

”Vuoden aikana julkisuudessa on nähty lukuisia uusia trendidrinkkejä, kesällä Limoncello Spritz ja syksyllä Negroni Sbagliato. Tämä näkyy myös tutkimuksessa, sillä 21 prosenttia haluaa juoda pikkujouluissa mieluiten drinkin tai cocktailin, ollen näin vastaajien suosituin juomavaihtoehto”, kertoo Korhonen.

Odotukset liha- ja kalatarjoiluja kohtaan kasvaneet

Tutkimuksen vastaajista 38 prosenttia haluaa viettää pikkujouluja ruokaravintolassa, kasvua viime vuoteen on viisi prosenttiyksikköä. Työpaikan tiloissa juhlia haluaa viettää enää viisi prosenttia vastaajista, kun viime vuonna vastaava tulos oli 12 prosenttia. Pikkujoulujen juhliminen yökerhossa innostaa ainoastaan kahta prosenttia vastaajista. 43 prosenttia toivoo erillistä juhlatilaa.

”Mielenkiintoisina uusina nostoina yhä enemmän tutkimuksen avoimissa vastauksissa toivottiin pikkujouluristeilyjä ja teatteriesityksiä”, sanoo Korhonen.

Vastaajista 26 prosenttia odottaa vapaata seurustelua ja 27 prosenttia hyvää ruokaa. Monipuolista alkoholitarjontaa pikkujouluilta odottaa vain seitsemän prosenttia ja yhdessä järjestettyä ohjelmaa kuusi prosenttia vastaajista.

”Suurimmat muutokset viime vuoden tutkimustuloksiin nähden ovat tapahtuneet odotuksissa lihan ja kalan tarjoilujen suhteen. Vastaajista 17 prosenttia odottaa tarjoiluilta sekä laadukasta lihaa ja kalaa, kun viime vuonna vastaavat luvut olivat laadukkaan lihan osalta kymmenen ja laadukkaan kalan osalta seitsemän prosenttia. Kasvisruoan suosio juhlatarjoiluissa pysyi lähes ennallaan, ja runsasta kasvisruokavalikoimaa toivoo tänä vuonna yhdeksän prosenttia ruokailijoista”, kertoo Korhonen.

Fine diningia pikkujouluilta odotti viime vuoden tapaan seitsemän prosenttia vastaajista, samoin rentoa street food -tyyppistä ruokaa odotti täsmälleen yhtä moni kuin viime vuonna, 17 prosenttia.

Rahankäyttö vastaa viime vuotta

Vastaajista 41 prosenttia on valmis käyttämään pikkujouluihin rahaa suunnilleen saman verran kuin edellisissä pikkujouluissa. Toisaalta 36 prosenttia haluaa työnantajan tai yhteisön kustantavan pikkujoulujen kulut.

Yli 55-vuotiaat odottavat vähiten työnantajan maksavan pikkujoulujen kulut. Ikäryhmässä 55–64 tätä odottaa vain 30 prosenttia ja yli 65-vuotiaista ainoastaan kahdeksan prosenttia. Lähes puolet 35–44-vuotiaista odottaa työnantajan maksavan pikkujoulujen kulut.

Kiinnostus koronaturvatoimiin vaihtelee ikäryhmittäin

Vastaajista 53 prosenttia ei odota pikkujoulujen suhteen erityisiä turvatoimia koronavirustartunnan ehkäisemiseksi, 29 prosenttia odottaa ja vajaa viidennes vastaajista ei osaa sanoa. Pääsääntöisesti odotukset turvatoimia kohtaan kasvavat mitä vanhemmasta vastaajaryhmästä on kyse. Esimerkiksi 25–34-vuotiaista 22 prosenttia odottaa koronaturvatoimia, mutta yli 65-vuotiaista vastaava luku on 40 prosenttia.

”Viime vuoden tapaan tutkimuksen avoimissa vastauksissa korostui toive pikkujoulujen viettämisestä vain pienemmän tiimin tai yhteisön kesken. Toisaalta tutkimuksen perusteella pikkujoulujuhlinta on tehnyt paluun ravintoloihin ja juhlatiloihin”, summaa Korhonen.

* Kespro toteutti Pikkujoulututkimuksen K-ryhmän asiakasyhteisö K-Kylässä 27.10.
–1.11.2022. Kyselytutkimukseen vastasi 1090 kuluttajaa ympäri Suomea. Otanta painotti vastaajissa aluekohtaista edustavuutta. Tutkimuksen tulokset ovat suuntaa antavia.

Liite: Kespron Pikkujoulututkimus, 4.11.2022

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Otto Heinonen, p. 050 566 2236

Kespro on Suomen johtava foodservice-toimialan tukkukauppa, joka toimii sekä asiakasyritystensä että kuntien kumppanina Suomessa. Kespro tarjoaa asiakkailleen räätälöidyt ja monipuoliset hankintaratkaisut sekä toimitus- ja noutopalvelut. Kaikki toiminta perustuu tinkimättömään laatuun ja aitoon asiakasymmärrykseen. Kespro haluaa tehdä ulkona syömisestä elämyksellisempää, vastuullisempaa ja suositumpaa. Kespro on osa K-ryhmää. www.kespro.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia