Liike on lääke -kiertue laittaa lapset ja nuoret liikkeelle Lappeenrannassa

Report this content

Liike on lääke -kiertue saapuu Lappeenrannan kaupungintalon edustalle tiistaina 25.6. Lasten ja nuorten liikuttamiseen tähtäävän kiertueen puitteissa järjestettävä koko perheen tapahtuma on maksuton. Tapahtuma ja kiertue ovat osa valtakunnallista Liike on lääke -hanketta, jonka tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille noin 100 liikuntatapahtumaa. 

Liike on lääke -tapahtuma laittaa lasten ja nuorten jalat liikkeelle Lappeenrannassa 25.6. kello 14–18. Maksuton tapahtuma innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia urheilulajeja hauskojen pelien ja tehtävien kautta. Mukana on muun muassa pöytäjalkapalloa, lätkätutka ja minitennistä. ​Paikalla voi osallistua myös freestyle-jalkapalloilija Alexander Wessbergin temppukouluun sekä tavata jääkiekkoilija Eve Savanderin.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat K-ryhmä, paikalliset K-kauppiaat ja K-kauppiasliitto yhdessä FC LaPan, Saipa ry:n ja Lappeenrannan tennisseuran kanssa. K-kaupoista mukana tapahtumassa ovat Intersport Lappeenranta, K-Supermarket Kristiina, K-Supermarket Lauritsala, K-Supermarket Lehmus, K-Supermarket Pirana, K-Supermarket Rakuuna, K-Supermarket Sammonlahti, K-Market Ratakatu, K-Market Tirilä, K-Rauta Lappeenranta sekä Neste K Simolantie. 

”Haluamme kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle matalalla kynnyksellä, ilon ja leikin kautta, koska liikkumattomuus on yhteiskunnassamme jo vakava haaste. Tervetuloa tapahtumaan sankoin joukoin!”, toivottaa K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja Pauli Jaakola.

Lähes 100 liikuntatapahtumaa tänä vuonna lapsille ja nuorille

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tutkimusten mukaan*. K-ryhmä ja kauppiaat tarttuvat tähän haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, jääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä. ​Samalla rakennetaan uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen niin, että kannustetaan kaikenlaiseen liikkumiseen. ​Tavoitteellisen seuratoiminnan ja kilpaurheilupolun lisäksi liikkuminen voi olla paljon muutakin: pelaamista ja puuhaamista, leikkimistä ja höntsäämistä. 

K-kauppiailla on lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen DNA:ssa, sillä monet kauppiaat ovat tukeneet paikallisia urheiluseuroja jo vuosia. Nyt kauppiaat tekevät yhteistyötä seurojen kanssa Liike on lääke -kiertueen tapahtumissa, joita järjestetään kesän aikana yli 10 paikkakunnalla ympäri Suomea. Lisäksi kauppiaat ovat olleet mukana järjestämässä toukokuussa Liike on lääke - ja Pirkka Street Basket -koululaistapahtumia, jotka saavat jatkoa elo–syyskuussa. Liike on lääke -hankkeen tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille yhteensä noin 100 ilmaistapahtumaa. 

K-ryhmä on Suomen Koripalloliiton, Suomen Palloliiton ja Suomen Tennisliiton pääyhteistyökumppani. ​

Lue lisää Liike on lääke -hankkeesta ja tapahtumista: https://www.k-ryhma.fi/liikeonlaake

*Liitu-tutkimus 2022 ja valtakunnalliset fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset 2023. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö 2023.​

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä (ma-pe klo 9-16), 010 53 50200, viestinta@kesko.fi

K-ryhmän noin 43 000 hengen porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme kahdeksassa maassa. Autamme yli 1 800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia