Mestarikauppias-Tanja uudisti Ounasmetsän K-Marketin

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 8.4.2019

Ounasmetsän K-Marketissa on tehty mittava uudistus. Vanhasta kaupasta jäivät vain seinät, lattiat ja iloinen, osaava henkilökunta. Avajaisia juhlitaan loppuviikko asiakkaiden kanssa.

K-kauppias Tanja Rytilahti on palkittu tammikuussa Pohjois-Suomen parhaana monikauppiaana. Hänellä on Ounasmetsän K-Marketin lisäksi myös Pöykkölän K-Market.

Ounasmetsän K-Market on alkujaan rakennettu Siwan myymäläksi vuonna 2005, kauppa siirtyi K-ryhmään ja Tanja Rytilahdelle loppuvuodesta 2017. Kaupassa ei ole tehty mitään remontteja aikaisemmin, joten nyt se uudistettiin täysin.

Helminä hevi ja leipä

  • Kauppamme on nyt valoisa ja avara. Asiakkaamme saavat arvoisensa vastaanoton, kun he saapuvat heviosastollemme. Siellä meillä on mm. 4 metriä pitkä kylmälaite pelkästään hedelmille ja vihanneksille. Leiville ja leivonnaisille rakensimme moninkertaisesti suuremmat tilat kuin aikaisemmin. Saimme myös paistopisteen, joten lämpimiä leivonnaisia valmistuu kauppamme kaikkina aukiolon tunteina. Pidän hevi- ja leipäosastoamme kauppamme helminä, iloitsee kauppias-Tanja.

Ounasmetsän K-Marketista on sananmukaisesti kannettu kaikki vanhat kalusteet pois. Kassapöydät, pullonpalautusautomaatti, kaikki hyllystöt ja kylmälaitteet ovat uusia ja nykyaikaisia. Kauppaan on rakennettu uusi katettu lastauslaituri, jossa voidaan turvallisesti ja helposti hoitaa lähtevä ja tuleva logistiikka. Uudistuksessa on tehty paljon työntekoa ja asiakasmukavuutta helpottavia ratkaisuja. Esimerkiksi kauppaan on tehty pakastehuone taustatiloihin.

Energiankulutuksen vähentämiseen on panostettu. Sähkölämmitys on vaihdettu kaukolämpöön, valaistus on energiapihiä LED-tekniikkaa ja kylmälaitteet nykyaikaisia.

Asiakkaiden oma pieni hypermarketti

  • Asiakkailta on tullut suoraan ja asiakaspalautejärjestelmän kautta ihanaa palautetta. Muun muassa yksi asiakas oli kirjoittanut, että Ounasmetsän K-Marketista on tullut minun oma pieni hypermarketti, hykertelee Tanja. Myös henkilökuntamme on saanut paljon kiitosta ystävällisyydestä ja iloisuudesta.

Ounasmetsässä on henkilökuntaa kauppiaan lisäksi kahdeksan henkilöä. Lisäpalveluina ovat Veikkauksen On Line-palvelut, Schenkerin ja Matkahuollon pakettipalvelut sekä Osta ja Nosta-käteisnostopalvelu.

Aukioloaikaa jatketaan aamusta niin, että maanantaista perjantaihin kauppa avautuu jo klo 6.30, lauantaisin klo 8.00, sunnuntaisin klo 9.00 ja on avoinna joka päivä klo 22.00 saakka.

Torstaista 11.4. alkaen vietetään avajaisia asiakkaiden kanssa. Torstaina tarjotaan kakkukahvit ja perjantaina paistetaan makkaraa kaupan pihalla.

K-Market Ounasmetsän Facebook-sivut: https://www.facebook.com/kmarketounasmetsa/?epa=SEARCH_BOX

Lisätietoja: K-kauppias Tanja Rytilahti, puh. 020 700 5656

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Tilaa