Mirja ja Jukka Heikkinen ovat K-Market Hiukkavaaran kauppiasyrittäjät

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.3.2019

Oulun Hiukkavaaraan rakennettavan uuden K-Marketin kauppiaiksi tulevat kajaanilaiset Mirja ja Jukka Heikkinen. Kauppa avautuu kesäkuussa.

”Tulemme Kajaanista K-Market-Lohtajasta. Yhdeksäs kauppiasvuosi lähti käyntiin vuoden alusta samassa paikassa. Tuntuu hyvältä ja samalla jännittävältä lähteä uuteen kaupunkiin ja kauppapaikkaan. Olemme innoissamme uudesta mahdollisuudesta”, Mirja ja Jukka kertovat.

Suomen mestareita asiakaspalvelussa

”Asiakaspalvelu, asiakkaiden tyytyväisyys, mukava ilmapiiri kaupassa, laatu tuotteissa ja palvelussa ovat joihin kiinnitämme erityisesti huomiota. Asiakkaiden tyytyväisyys on meille kaikki kaikessa. Haluamme tehdä kaupasta ja valikoimasta asiakkaidemme näköisen”, linjaavat Heikkiset.

Heikkiset tietävät, mistä puhuvat. Heidät on palkittu K-Market Lohtajalla ketjunsa Suomen parhaasta asiakastyytyväisyydestä kolmesti ja he ovat olleet myös useasti oman alueensa paras K-Market asiakastyytyväisyydellä mitattuna.

Uuden ajan K-Market laajalla palveluvalikoimalla

Mirja ja Jukka odottavat suorastaan malttamattomina, että pääsevät rakentamaan ja kehittämään täysin uuttaa, nykyaikaista Hiukkavaaran ”kyläkauppaa”. ”On ilo tarjota asiakkaille uuden ajan K-Marketin palveluita ja laajaa tuotevalikoimaa”, iloitsevat Heikkiset.

Hiukkavaaraan syntyy K-Marketin mukana monipalvelukeskus, koska kaupasta saa laajan päivittäistavaravalikoiman lisäksi Postin pakettiautomaatin, Matkahuollon pakettipalvelut ja ruoan verkkokaupan. Kauppa saa myös itsepalvelukassoja nopeaan ja helppoon asiointiin.

Metsästystä ja mökkeilyä

Ouluun muuttavaan Heikkisen perheeseen kuuluvat 14- ja 18-vuotiaat tyttäret. Molemmat tyttäret tulevat olemaan kaupan arjessa mukana. Mirja ja Jukka harrastavat vapaa-ajallaan metsästystä ja mökkeilyä. Perheen kolme koiraa järjestävät myös ulkoilua päivittäin.

Lisätietoja: K-kauppias Mirja Heikkinen, puh. 050 413 0004

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Tilaa

Liitteet & linkit