Nämä uudet viinit ovat herättäneet asiakkaiden kiinnostuksen

Report this content

Ruokakauppojen juomaosastot monipuolistuivat nopeasti, kun maksimissaan 8-prosenttiset käymisteitse valmistetut juomat saapuivat viime viikon alussa kauppojen hyllyille. Uudentyyppiset tuotteet kiinnostivat kuluttajia ensimmäisellä myyntiviikolla ennakkoarvioita enemmän. Suurin kiinnostus on kohdistunut valkoviineihin, ja viikonloppuna kuohuviinit nostivat rooliaan.

”Ensimmäisenä myyntipäivänä K-ruokakaupoista ostettiin yhteensä 157 eri tuotenimikettä, mikä kertoo paitsi kiinnostuksesta uutta kohtaan myös siitä, että laajoille ja monipuolisille valikoimille on paikkansa. Kuluttajien makumieltymykset vaihtelevat ja haluamme vastata niihin”, osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä kertoo.

Hänen mukaansa ennakkoon tehdyt arviot asiakkaiden kiinnostuksesta uusia tuotteita kohtaan ylittyivät ensimmäisellä viikolla selvästi, joskin vasta tulevat viikot näyttävät, mihin suuntaan kysyntä kehittyy. Suurin kiinnostus on kohdistunut ennakko-odotusten mukaan valkoviineihin. Kuohuviinien myynti painottui selkeästi viikonloppuun.

”Valkoviineissä onkin hyviä, luonnostaan 8-prosenttisia vaihtoehtoja kevyempien kesäruokien tai vaikka kaupasta ostetun sushin kanssa nautittavaksi. Olemme iloisia paremmasta mahdollisuudesta tarjota ruokaa ja juomaa saman katon alta, oli viikonpäivä mikä tahansa. Tämä tuo kuluttajille lisäksi heidän arvostamaansa joustavuutta pyhien ja viikonloppujen ruokajuomien hankintaan. Lähestyvään juhannukseenkin on nyt helppo hankkia viini samalla kun tekee muutkin ruokaostokset”, Erkkilä toteaa.

Erityisesti viinin ostamismahdollisuus ruokaostosten lomassa hyödyttää pieniä kauppoja, kun asiakkaiden ei tarvitse suunnata asioimaan viinihankintojen takia muualle.

”Meidän kaupassamme asiakkaat ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta jo heti ensimmäisellä viikolla. Asiakkaissamme on paljon kesämökkiläisiä, joiden ei tarvitse lähteä isompaan keskittymään ostoksille, koska he saavat kaiken tarvittavan lähikaupasta. Uusissa tuotteissa on hyviä vaihtoehtoja ruoan pariksi ja pidän tärkeänä, että voimme niitä tarjota”, K-Market Woikantorin kauppias Mari Paalanen-Taskinen Voikkaalta kertoo.

Ostoskorissa sekä tuttuja että uusia tuotemerkkejä

Asiakkaat ovat ensimmäisellä viikolla poimineet ostoskoreihin sekä tuttuja että kokonaan uusia tuotemerkkejä.

”Kuluttajat ovat valmiita kokeilemaan uutuuksia, ja onkin ollut mielenkiintoista havaita kiinnostuksen jakautuminen tuttujen ja markkinoille täysin uusien tuotemerkkien välille”, Erkkilä kertoo.

Suosituimmiksi tuotteiksi K-ruokakaupoissa ovat ensimmäisellä myyntiviikolla valkoviineissä nousseet Ruppertsberger Riesling, Chill Out Chardonnay, Vina Maipo Sauvingnon Blanc sekä vain K-kaupoista saatavat Episode Riesling ja Happy Grape Blanco.

Kuohuviineissä kysynnän kärjessä ovat olleet Fresita Sparkling, Gancia Asti DOCG sekä yhtä lailla K-kauppojen omat Dos Caras Brut ja Hola! -sarjan Mediterraneo Brut ja Mediterraneo Rose.

Punaviineissä asiakkaiden suosimia tuotteita ovat olleet esimerkiksi 2U Duas Uvas Red, Chill Out Cabernet Sauvignon sekä K-kauppojen oma Happy Grape Tinto.

Rose- ja muissa viineissä ostoskoreihin on valittu useimmin Vina Maipo Rosea, vain K-kaupoista saatavaa Sabor Sol Classic Sangriaa sekä Black Tower Rosea. 

Tällä hetkellä kaikissa K-ruokakaupoissa on jo kattava perusvalikoima erityyppisiä viinejä. Oluisiin ja siidereihin odotetaan valmistajilta vielä valikoimatäydennyksiä.

”Valikoimat toki rakentuvat kaikkiaan ajan kuluessa kysynnän perusteella. Lisäksi K-ruokakauppiailla on omien hankintojen kautta mahdollisuus räätälöidä valikoima tarkasti oman asiakaskuntansa mukaan. Monet kauppiaat ovatkin viime viikolla kysyneet asiakkailta toiveita oman kauppansa valikoiman kehittämiseksi”, Erkkilä toteaa.

Lisätietoja:
Aki Erkkilä, osto- ja myyntijohtaja, puh. 040 057 0292, aki.erkkila(a)kesko.fi
K-ryhmän viestintä, puh. 010 53 50 200, viestinta(a)kesko.fi

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa