Neste K Pukaron Paroni Lapinjärvellä ja Neste K Alppiruusu Elimäellä uudistetaan – uudet ravintolat avautuvat

Lapinjärvellä valtatie 6:n varrella sijaitseva Neste K Pukaron Paroni ja saman tien varressa Kouvolan Elimäellä sijaitseva Neste K Alppiruusu remontoidaan Neste K -konseptin mukaisiksi. Molempia asemia luotsaa jatkossa liikenneasemakonkari K‑kauppias Milla Hiltunen puolisonsa Aki Savolaisen kanssa. Pukaron Paroniin avautuvat mm. Burger King ja Kotipizza -ravintolat ja Alppiruusuun Subway-ravintola.

Neste K Pukaron Paroni remontoidaan vaiheittain, jotta liikenneasema voidaan pitää koko ajan asiakkaille avoinna. Neste K Alppiruusussa remontti alkoi jo aiemmin ja asema avautuu uuden Neste K -konseptin mukaisena lokakuussa.

– Pukaron Paronin remontissa säilyy katolla oleva Suomen liikenneasemista suurin aurinkovoimala, jonka maksimiteho on 50,5 kwh. Lisäksi Pukaron Paronista löytyy 3 kpl sähköautojen latauspistoketta, joista voi ladata autoonsa aurinkosähköä, kertoo kauppias Milla Hiltunen.

– Molemmilla asemilla on energianlähteenä myös maalämpö. Myös ilmastoinnin jäähdytys toimii myös maalämmön tuottamalla energialla, jatkaa Hiltunen.

Pukaron Paroniin Lapinjärven ensimmäinen Burger King


Pukaron Paronin Burger King ja Kotipizza ‑ravintoloiden toimintaa johtaa kauppiaspariskunta muun aseman toiminnan lisäksi. Lisäksi Alppiruusuun avautuu Subway-ravintola, joka toimii myös kauppiaspariskunnan johdossa.

Remonttien yhteydessä liikenneasemien ravintolatoiminta uudistetaan ja niihin avautuu Koon Keittiöt, unohtamatta Pukaron klassikkoannoksia. Ruokatarjonta uudistuu 2020-luvulle tarjoten parasta ruokaa Suomen maantiellä liikkujille. Tuotteiden tuoreuteen ja erityisesti laadukkaaseen kahviin kiinnitetään erityistä huomiota.

Remonttien lisäksi myös molempien asemien henkilökunnan ruokaosaamista tullaan syventämään keittiömestari Pekka Terävän johdolla Food Camp Finlandin ravintolakoulutuksessa Helsingissä.

Kumpikin asema tarjoaa myös jatkossa peruselintarvikkeiden valikoiman kotiin ja mökille, kun asemille aukeavat K-ruokakaupan palvelut.

Tavoitteena sadan Neste K -aseman verkosto – lisää yrittäjiä haetaan

Neste K -ketju on uudistunut nopeasti ja hakee nyt uusia Neste K -kauppiasyrittäjiä riveihinsä. Kaikki Nesteen ja K-ryhmän yli 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Tavoitteena on rakentaa kaikkiaan noin sadan Neste K -aseman verkosto. Investoinnin arvo on kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia euroja.

Asemilla asiakkaille tarjotaan monipuolista ja laadukasta ruokaa joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi. Suomen Neste K -liikenneasemat eivät ole toistensa kopioita, vaan kullakin asemalla on omat erityistarpeensa ja mahdollisuutensa sijainnista ja asiakaskunnasta riippuen.

Neste K -liikenneasemien uudistus on osa K-ryhmän lähimarkkinastrategiaa, jossa asiakkaille tarjotaan laadukkaita ja yksilöllisiä palveluita, nopeasti ja vaivattomasti.

Neste K Pukaron Paronista löytyvät palvelut:
Koon keittiö
Burger King -ravintola
Kotipizza -ravintola
Kukkakauppa
K-ruokakauppa
Finnmari -sisustuskauppa
Kirjapörssi -kirjakauppa
K-Raudan perustarvikkeiden valikoimat
Tutut Pukaron Paronin suosikkituotteet (esim. lähileipä)

Neste K Alppiruususta löytyvät palvelut:
Koon keittiö
Subway -ravintola
K-ruokakauppa
Lihakauppa
Lähituottajatori
Tapahtumatila (60 asiakaspaikkaa + terassi 30 paikkaa)

Lisätietoja:

K-Kauppias, Milla Hiltunen, p. 040 5277 663
Mikko Paukkonen, ketjujohtaja, Neste K -liikenneasemat, p. 050 567 9761

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. Nesteen ja Keskon yli 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit